Iloinen heippa!

"Voihan tuo märkiminen näkyä lääkkeenki takia laastarista noin läpi" tuumasi hoitaja, kun aamupäivällä cvk:ta lääkäreiden kanssa alettiin tutkia. Tuttuun tapaan märkää oli valunut ja laastarissa oli tummaa eritettä. Kerroin, että Tiinalla on ollut usein tuota ab-tippaa ja vain tämän bakteerin kohdalla erite ehtii näkymään läpi asti. Eipä siinä selittelyt auttanu kenenkään osalta. Minä niin tiesin jo tulevat kommentit. Sitte se kysely alkoikin ja äitinä kun olis paljon puhdistellut, tiesin kertoa mielipiteeni tulehduksen kehityksen suhteen. "Onko punoitusta? Onko kipua? Onko erittämistä edelleen paljon?" On, on ja on. Tiina pyysi minua jälleen ottamaan laastarin, koska teen sen hellävaraisesti ja minähän otin. Uskomattomalla sinnillä lapsi kesti jälleen tuskaisen hetken. Kun laastari oli irti, lääkäri laski kätensä olalleni ja sanoi, ettei enää voida tehdä mitään. Se täytyy poistaa pian. Lääkärijoukkiosta lähtikin yli- ja infektiolääkärit pois, koska arpomisia ei tarvittu. Osastonlääkäriltä sitten pääsin kyselemään.

Väliaikainen cvk pidetään noin kahden viikon ajan. Sitä puhdistetaan vain tarvittaessa. Toimenpide tehdään huomenna leikkaussalissa nukutuksessa, luonnollisesti. Antibioottia jatketaan asentamisesta kolme vuorokautta eteenpäin ja sen jälkeen Tiina pääsisi ehkä kotiin. Eli jos kaikki menee mallikkaasti, kotiin voisi päästä ehkä lauantaina jo yöksi kotiin. Itseasiassa nyt laskettuna en ole ihan varma, mutta lääkäri sen huomenna osannee kertoa sitten. Vanha cvk:n haava parannellaan huolellisesti ja sitten asennetaan taas pysyvä cvk. Veriarvot on Tinttaraisella nyt hyvät. Leukkarit 4,5 tienoilla, hb matalahko 88 (tankkausraja 80, saattaa lähtä nousuun itsestäänki huomenna) ja trombosyytit jossain 120 paikkeilla. Leukkareiden erittelyä ei ole otettu vähään aikaan, joten neutrofiilien tilannetta ei tiedossa. Neutrofiilejä tarvittaisiin kipeästi cvk:n paranteluun. Nuo puolustusmuruset on niin tärkeitä.

No, miten otin tämän uutisen? Neurtaalisti. Ihan vähän kummastutti, että miksi näin, mutta ehkä tämä oli niin odotettua, että arvasin. Ja olinhan arvannutkin jo, Jounikin oli. Onneksi tilannetta ei enää pitkitetty. Minulla oliki tilanteessa tukilappu, jotta muistan kyseenalaistaa riittävästi eri kanteilta asioita, jos vielä miettisivät, että odotellaanko. Onneksi me oltiinki lääkäreiden kanssa täysin samoilla linjoilla. Mitäpä tähän lisäämään.

Vielä ei ole tiedossa aikaa, milloin saliin on meno. Toivottavasti heti aamulla, koska Tiina joutuu olemaan kuitenkin paastolla ja on arvatenki kiukkuinen, ku ampiainen kokemastaan vääryydestä. Tänään muuten aamulla vastassa oli ilopilleri! Iloinen, auttavainen, puhelias ja touhukas Tiina, ihan oma itsensä. Apatia ja suru oli tipotiessään. Jopa erwinace-piikin piston yhteydessä Tiina itki sylissäni ja vakuutti, että pitää piikeistä, koska ne parantaa. Siinä nousi äidillekkin jälleen kerran pala kurkkuun. Heti piston mentyä ohi, Tiina kiitti nätisti hoitajaa. Nämä sydäntäsärkevät tilanteet yllättää kerta toisensa jälkeen, myös hoitajat. Lähtiessä Tiina huikkasi vielä hoitajalle kansliaan, että "Kiitos vielä piikistä!" Ja niin me läksittiin taas päiväksi kotiin. Nyt iltasella Tiina kylpi ja cvk puhdistettiin viimeisen kerran. Kerroin, että tälle cvk:lle me sanomme nytten iloiset heipat ja huomenna tulee uusi. Tiina ymmärsi tilanteen juuri oikein; viimeinen kivulias puhdistus on takana ja enää ei tarvitse kärsiä vanhan cvk:n kohdalla kipua ja pakotusta. Niinpä nyt on sanottu iloiset heipat. Enää on edessä itse toimenpide. Kumpa kaikki menisi mallikkaasti ja väliaikainen cvk toimisi moitteetta!

Näihin aikoihin vuosi sitten Tiina sairasti ensimmäisen kuumeensa. Kuvassa tyttö juo lämmintä mehua. Sitten olikin kuukausien tauko sairastelussa, kunnes kuumeilut kevättalvella alkoivat. Kirjoittelen nyt koneella, joten halusin edes vanhan kuvan laittaa, kun kuvat on vielä puhelimessa. Kuvattomat postaukset on jotenkin apaattisen näköisiä ja välttelen niitä.