Apaattinen tyttö

Puhelimella napsuttelen lyhyehköt kuulumiset. Huomenna ollaan viisaampia, sitten pidemmälti. Mutt tosiaan, Tiinan cvk on rauhoittumaan päin, mutta lääkäri piti valitettavan todennäköisenä sen poistoa. Näin sanottiin siis perjantaina. Onneksi veren bakteeriviljelyt on olleet negatiiviset ja tulehdusarvokin alle 3. Bakteeri jyllää vain paikallisesti; ainakin nyt vielä.

Jos cvk pitäisi poistaa, niin samalla nukutuksessa asennetaan väliaikainen cvk. Lääkäri käytti sanaa "inhimillisyys", nimittäin Tiinan tutkimusnäytteet on otettava jokatapauksessa ainakin kolmena tai neljänä päivänä viikossa, eikä niitä sormenpäätä saada. Tavalliset verenkuvat ja muut voitais ottaa, muttakun meillä on tuo erwinase-pistosrumba, niin niihin liittyen tutkimusnäytteitä otetaan ja laitetaan maailmalle. Kun tämä vanhan cvk:n pikka paranisi, niin sitten uusi humautus, saliin ja uusi cvk rintaan komeilemaan. Ja taas toipuminen sen kanssa alusta. Kurjaa, mutta näin asiat etenee, jos bakteeri on tiukassa. Onhan Tiinaa nyt lääkitty sen takia jo viikko.

Kortisoniraivarit jatkuu (onneksi tiistaina alkaa viikon tauko). Oikeastaan raivo on talttunut apatiaksi, itkuisuudeksi ja voimattomuudeksi. Tiina on niin väsynyt tähän pyöritykseen. Aistin, että pian ollaan suurten kysymysten äärellä. Tyttö kuitenkin ymmärtää, että hänellä on iso leukemia-pipinsä sisällään. Tarkkana ja uteliaana lapsena tyttö kyseleekin jo vaikka ja mitä. Mitä minun ihon alla on? Mitä on erwinase? Miksi minua aina vaan pistetään? Mikä on lihas? Miksi cvk:n pöpön pitää lääkärin mielestä "luovuttaa"? Mitä se oikein tarkoittaa? Miksen minä voi ikinä mennä kauppaan? Miksi minun jalat aina vaan nukkuu? 

Tulee aika, kun Tiina kysyy leukemiasta tarkemmin. Miksi hän sairastui? Mikä se leukemia on? Tähän asti oon onnistunu hienosti vastalemaan lapsentasoisesti, mutta kysymykset syvenevät ja tarkentuvat. Vauvojen syntymisestä riittää vielä toistaiseksi selitys, että vauvat kasvaa masussa ja sitten ne tulee äitien syliin masun toiselle puolelle. Tällä peraatteella onki sitte kuva kysyä, että tuleeko meille milloin vauva? Ai milloin? Öö, no tuota. Ei meille nyt tule kuule kultaseni vauvaa.. :D Miksi? No ei niitä aina voi tulla. Se onneksi riittää ja pian puhutaanki kissoista tai vaikkapa joulusta. Huh.

Tiinan synttäreitä juhlittiin lauantaina. Väkeä oli ja tosi monet pääsivät paikalle! Oli ihanaa nähdä. <3 Kiitos tätäkin kautta. Alla lauantaita kuvin.

Mummu Ylivieskasta tanssitti Tiinaa. Väsynyt tyttö on myös kolmanneksi viimeisessä kuvassa mummun sylissä. (Vaikea puhelimella värkätä kuvatekstejä) Oulun mummu (äitini) oli aamun auttamassa ja oli Sinjan kanssa. Komea mustelma Sinjan otsassa, eikö? Tipahti hiekalle keinusta. Onneksi ei aristanu ja säikähyksellä selvittiin! Nyt on juhlat juhlittu vähäksi aikaa. Ihanaa, kun on perheessä keväällä ja syksyllä tyttöjen synttärit. Ehtii vanhemmat palautua.. :D