24. maaliskuuta 2017

Äiti pohtii, osa 154385719

Miten sinä näet maailman ja arkesi?

Kolikolla on kaksi puolta, sanotaan. Ja todella onkin. Kun kumarrat, toiselle pyllistät. Maailma on täynnä kliseitä ja sanontoja, jotka ovat ihan oikeassa. Meistä jokainen varmasti kumartaa elämälle ja pyllistää syövälle tai muulle pahalle asialle, joka omaa elämää keikauttaa päälaelleen. Ehkä se on sydänsairaus, ehkä lapsen ongelmat koulussa tai vaikkapa köyhyys. meitä ympäröi niin monia haasteita ja vaiheita elämässä, että niistä todella saa punottua räsymattoonsa tummia, peräti mustia raitoja. Minä täällä hiljaisessa makuuhuoneessa naputtelen ja mietin, että punottavaksi on todellakin jo vähän kirkkaampaa kudetta. Ehkä mustuus ja synkkyys hiukan väistyy? Ainakin kevätaurinko saa kaiken näyttämään valoisammalta, kirkkaammalta. Selkenee, hiljalleen.

Voisinko jotenkin itse vaikuttaa tähän kaikkeen kuitenkin? Voisiko asiat olla valoisammin, jos minä päätän niin? Tekisin omalta osaltani jotain, mikä auttaisi? Kyllä ja ei. Voin päättää oman asenteeni ja tapani, kuinka asiat otan vastaan, mutten mitenkään voi esimerkiksi leukemian kulkuun vaikuttaa. Vaikka kuinka tajuttoman paljon tahtoisin, en voi vaikuttaa. En luuytimen toimintaan, en solutasolla edes hippustakaan. Ja voin sanoa, että tämän asian hyväksymiseen on mennyt ja tulee edelleen menemään aikaa. Voin tarjota parhaimmat puitteet omasta näkövinkkelistäni mietittynä, missä Tiinalla itsellään olisi paras olla ja kulkea tätä matkaa. Voin kehottaa ja houkutella terveellisempään ruokavalioon, voin kuntouttaa liikunnan avulla. Voin tarjota turvallisia purkukeinoja ahdistukselle. Voidaan paukuttaa pienin ja suurin nyrkein vaikkapa sohvan tyynyjä, purkaen turhautumista ja vihaakin. Voin rakkaalle lapselleni vakuuttaa, että äiti auttaa kaikin tavoin, kuin vain ikinä mitenkään on mahdollista. Tämä on minun osani tässä taistelussa. Olen kuin taistelumme kertovan maalauksen raamit. Kaikki tapahtuu asettamieni rajojen sisällä, jossa keskellä viuhuu meidän Tinttara milloin pohjattoman vihaisena, milloin lannistuneena pikkumyttynä sylissä uupuneena. Joinakin päivinä hän on maailman iloisimpana keltaisena värinä maalauksessamme. Voi sitä värien sekamelskaa. Sitä elämä on. Tottavie siinä on ihan kaikki värit. Ja niin sen kuuluukin mennä.

Miten jälkeenpäin sitten kannattaa katsoa maalaustaan? Kuinka suhtautua sen tummiin ja synkkiin sävyihin? Itseään pitäsi armahtaa, vähän silittää ja paijata. Niin paljon tapahtuu meistä johtumattomista syistä. Elämässä on niin paljon surua ja epätoivoa. Jokaisella on varmasti omat kuoppansa kuljettavana, eikä niitä mitenkään voi verrata toisiinsa. Onneksi on asioita ja ihmisiä, jotka niistä kuopista pois auttavat. Pitää vain löytää keinot ja antaa ajan tehdä oma tehtävänsä.

Tällä hetkellä me roiskitaan taideteokseemme ihan kivojakin värejä. Kevään vaikutuksesta pirskahtelevaa iloista keltaista ja vaaleaa vihreää, vähän sinistäkin luottamuksesta tulevaan. Ei Tinttaran tarinan tummaa sinistä, vaan ihanaa vaaleaa ja kirkasta taivaansinistä. Kesätaivaan sinistä. Lähipäivinä joukkoon lisätään tummempia sävyjä, nimittäin metotreksaatin jälkimainingit lähestyy vääjäämättä. Tiina meni maanantaina illasta nesteytykseen ja tiistaina annettiin it-lääke humautuksessa (kevyt nukutus osastolla huoneessa, selkään pistettävä on tuo it-lääke) sekä laitettiin metotreksaatti (sytostaatti, 24h tiputus) tippumaan. Arvo laski samaan tuttuun tapaan niin, että tänään perjantaina Tiina pääsi kotiin. Kolmas tämän hoitokaavion metotreksaatti on siis takana ja edessä enää toukokuun ja heinäkuun tiputukset! Niin se aika vaan kuluu ja hoitojakso kerrallaan mennään eteenpäin. Vikristiinejä on kolme jäljellä, joten yhteensä suoneen tiputettavia hoitoja on jäljellä viisi. Vain viisi enää! Voisin oikeastaan joku päivä laskea, monta niitä on jo takanapäin. Useita kymmeniä, mutta tarkkaa lukua en osaa sanoa, saati muista. Seuraavaan postaukseen voisinkin tehdä koonnin, mitä kaikkea ja kuinka paljon Tiina on saanutkaan tähän mennessä.

Itse kuulumisia ei sen kummemmin ole, kuin että ihan hyvin menee. Veriarvot on pysyneet hyvinä ja hienoa, että flunssatauti ehdittiin sairastaa pois alta, ettei hoitoja tarvinnut siirtää eteenpäin. Nyt vain jännitetään tuota maagista viidettä päivää metotreksaatin alotuksesta, jolloin pahoinvointi astuu kuvioihin ja mahdolliset limakalvorikot ilmaantuvat. Ennaltaehkäistään taas niin hyvin, kuin mahdollista. 

Erityiskiitos ihanalle Marra-mummulle, kun tämän hoitojakson sairaalassa Tinttaran kanssa vietti. :) Sinjakin sai extrasti huomiota molemmilta vanhemmilta näiden päivien ajan kotona. Osastolla kävin eilen hoitamassa paperijuttuja kuntoutusohjaajan ja sosiaalityöntekijän kanssa eteenpäin, että saadaan sitten hoitovälineitä ja kotisairaanhoitoa muuton jälkeenkin. Paljon on haettavaa ja hoidettavaa byrokratian saralla näissä tilanteissa, kun paikkakunta muuttuu. Mutta päivä kerrallaan eteenpäin.



Räkänokat kuvattuna viime viikonloppuna herkkumukiensa kanssa. :D

14. maaliskuuta 2017

Korvatulehus-hommia

Tiina pääsi eilen aamupäivällä taas kotiin. Vaikean olon osasyykin selvisi; korvatulehdus. On muuten Tinttaran ensimmäinen! Nyt meillä on takana yö, kun Tiina nukkui viimein hyvin. Sinja tietysti valvoskeli, pitäähän tasapaino pysyä. Mitä siitä tulis, jos vanhemmatki vaa nukkus? :D Nojoo, jospa tämä tästä. Tiinan labratkin oli hyvät ja tulehdusarvokin oli hiukan laskenu. Sitäkään ei tarvitse enää seurata. Seuraavat labrat ensi viikon maanantaina. Jos kaikki ok silloin, illalla nesteytykseen ja tiistaina selkälääke ja jälleen metotreksaatti 24h. Eli osastoviikko hoitojen merkeissä. Jospa me sitten saataisiin olla vähän pidemmälti kotona!







Kuvissa esiintyy meidän pikkuinen Miku Miikkulainen. Tiinan terapiakissa. Mikä ilo onkaan hoitaa pientä ystävää? <3

Mukavaa viikkoa kaikille ja kiitos kommenteista! Ne piristävät. :)

13. maaliskuuta 2017

Ja taas osastolle

Missä menee jaksamisen raja? Onko huolien määrä vakio? Entäpä kivun? Kelle annetaan ja kuinka paljon? Enkä edes jaksa miettiä, miksi kaikki tapahtuu.

Sinne lähti jälleen minun pieni tyttöni. Panadol ei vajaan tunnin jälkeen ollut vaikuttanut, otsa oli yhä kuumempi. Hyvin kipeä lapsi, yleiskunto selvästi romahti hetkessä. Oksensi, yski ihan kamalasti. Kuume oli kohonnut 39 asti. Itkettiin sylikkäin sohvalla. Kova ikävä tuli heti, Tiina kertoi jo kaipaavansa meitä kaikkia. "Äiti sinä olet ihan kylmä" Voi rakas, sinä olet itse tulikuuma. Nopeasti vaatteet ja isin syliin ämpärin kanssa.

Pienen lisämausteen tuo Sinjan kuume. Se nousi illalla jo yli 38. Kävin juuri kokeilemassa otsaa, oli viileä ja nukkuu rauhassa uniaan. Yksi meistä sentään nukkuu.

Istun sängyllä ja tärisen. Mietin, mikä Tiinaa vaivaa ja miksi. Miten tämän kaiken voi jaksaa? Miten vielä saa sydämen kestämään vähän? Edes siihen asti, että vähän helpottaa jälleen.

Jouni viestitti justiin osastolta, että lämpö 38.4 siellä. Ei siis niin paljoa enää. Mutta kuumetta alentava ei nyt pure normaaliin malliin joka tapauksessa. Saapa nähä, miten asiat etenee. Pää on niin tyhjä.

12. maaliskuuta 2017

Kotiin sairastamaan

Aamun crp 18 mitattuna osastokäynnillä, joten kotiin vaan sairastamaan! Täällä iloinen ja väsynyt äiti-ihminen illanvieton jälkeen fiilistelee huoletonta oloa. Kaikki on jälleen ihan hyvin. Pitää palata bligin pariin paremmalla aikaa. Nyt vaan pikapäivitys. :)

11. maaliskuuta 2017

Huh, virusko?

Noniin, päivitystä tilanteeseen. Labrat oli ihan hyvät ja crp vain 18, joten hyvin todennäköisesti virus vaivaa. Erikoiskivan tilanteesta tekee se, että Tiina pääsi kotiin sairastamaan! :) Yleisvointi tytöllä on täysin normaali. Ei nuhaa, ei mitään muuta ku harvakseltaan yskää. Aamulla sitten osastolle takaisin ja crp:n mittaukseen ja tutön tarkistukseen muutenkin. Kotona saadaan lääkitä kuumetta alentavalla ja nyt on kuumerajana 38,5. Rauha maassa taas hetken meidänki katon alla. Mulla oli itsellä tarkotus suunnata kaverille tyttöjen iltaa viettämään ja sen ajatuksen ehdin jo kuopata. Nyt näyttäs, että ehkä pääsisinki. Oonhan mää peräti yhden kerran tässä 10kk aikana ollu illanvietossa ystävän kanssa ja sillonki myös tytöt oli mummulassa Jounin kanssa ja Jouniki siten tavallaan vapaalla. Tuntuu, että tarvisin yhden illan ihan tosissaan pitkästä aikaa, pois näistä ympyröistä. Saapa nähä, pääsenkö. Kumpa Tiinalla menis kaikki nyt hyvin!

Öinen lähtö

Mennäänpä taas, nimittäin vauhdilla. Osastolle, valitettavasti. En luultavasti nuku ollenkaan, joten sama naputtaa tänne tuore tilanne. Tiinalla alkoi yskä torstaina. Tyttö oli kuumeeton vielä to-pe yönäkin. Perjantaina aamusta lämpöä oli 37,4 ja siitä jännitys alkoi. Kuumetta ei kuitenkaan noussut ja kaikki piti olla yskää lukuunottamatta hyvin. Limaisuus lisääntyi alkuyöstä ja nyt kolmen aikaan alkoi itku. Tyttö yökki ja itki, oli tulikuuma. Limaa valui sankkoon ja kuumemittari kertoi karun lukeman; 38.3. Soitto osastolle, tyttö vaatteisiin ja haikeasti kissaansa tuijottava lapsi isän kanssa ovesta ulos. Tiina oli yllättävänki reippaana ja ns. terveen oloisena. Mikä lie syynä järkyttävään määrään limaa? Ei edes nuhaa ollut. Tänään tai siis perjantaina labratkin oli tosi hyvät. Tiistaina olivat alhaiset ja tablettilääkityksiä kevennettiin jaiksi nyt olikin ylimääräiset verikokeet. Olivat vieläpä ihan "terveen" tytön lukemat. Tämä yön episodi tuli niin puskista.

Eipä muuta, ku epätoivosesti nukahtamisyritystä itse kullekkin. Aamu on aina iltaa (tässä tapauksessa yötä) viisaampi.