30. toukokuuta 2017

Jälkijäristyksiä ja yllätys-infektio

On tapahtunut niin paljon. Hyvää ja vähemmän hyvää. Kaiken tämän keskellä olen niin väsynyt, että juuri ja juuri jaksan pitää pakan kasassa. Vaikka no, puolikkaan pakan. Meidän perhe on jälleen nimittäin kahdessa osoitteessa; kotona ja osastolla. Palataanpa ajassa viikko taaksepäin, Sinjan synttäreihin.

Viikonloppu sujui mukavasti. Vieraita oli vain kourallinen, mutta mukava, kun saatiin tarjota kakkua ja juhlia pientä kaksivuotiasta. Tiinan maanantaiset, eli tasan viikko sitten otetut veriarvotkin oli oikeen hyvät ja tyttö lähtikin mummunsa kanssa osastolle nesteytykseen. Tiistaina laitettiin it-lääke (ns. selkälääke, pisto selkään kevyessä nukutuksessa osastolla huoneessa) ja sen jälkeen aloitettiin metotreksaattitiputus 24h ajaksi. Kaikki sujui kivasti, aika tosin oli tullut Tinttaralla pitkäksi huoneessa, mutta onneksi sieltä aina lopuksi seuraavana päivänä pääsee leikkihuoneeseen ja käytävälle juoksuttamaan millon mummua ja millon hoitajia tai muita perheenjäseniä. Me käytiin Jounin ja Sinjuan kanssa tuolloin tiistaina ennen lääkkeiden laittoja osastolla ja juttelin lääkärin kanssa pitkät pätkät. Lähinnä kyselin uusiutumisista ja muista peloista, mitä oon päässäni pyöritelly. Niistä saisi melkein oman kirjoituksensa, joten en lähde aukomaan. Lääkäri vastasi ihanasti jälleen kaikkeen ja kiitollinen saan olla hoidosta ja hoitohenkilökunnasta. Maailman lyhin tiivistelmä lääkärin sanoista: Pitää mennä vain päivä kerrallaan, kaikki on mahdollista niin hyvässä, kuin pahassa. Ja niinhän se on. Eihän me huomisesta tiedetä.

Pikkasen kelaan vielä taaksepäin, ennenkuin siirryn nykyhetkeen. Synttäriviikonloppua edeltävällä viikolla huomasimme Jounin kanssa, että Tiinan hiusraja olisi ehkä vetäytynyt hiukan. Seuraavana päivänä päälaki jo kuulsi hyvinkin läpi ja siitähän tämä äiti huolestui. En tiedä, oliko tästä jo jossain vaiheessa puhuttu, että hiusten lähteminen toiseen(kin) kertaan on ihan mahdollista niin kauan, kun suonensisäisiä hoitoja annetaan. Joka tapauksessa olin tämän informaation joko työntänyt ö-mappiin tai sitten en ole tullut kysyneeksi, mutta pelästyin kyllä kovasti. Osastolta sainkin nopeasti vastauksen ja pelko muuntui lieväksi pettymykseksi ja haikeudeksi. Lähinnä harmitti Tiinan fiilikset, kun olihan se kurjaa menettää jo hienoon mittaan venynyt sänkitukka. Toistaiseksi hiuksia on lähtenyt lähinnä päältä, mutta lienee ne tipahtavat kokonaan tai lähen kokonaan ajan kanssa kesän aikana.







Mutta pompataanpa takaisin lähemmän nykyhetkeä, nimittäin torstaihin. Metotreksaattiarvohan halutaan laskea huippuarvosta (oli tällä kertaa aika korkea, 82) mahd nopeasti alle 0,20 arvon. Kaikkien yllätykseksi se laskikin normaalia nopeampaa ja tyttö pääsi osastolta jo torstaina illalla. Automatka ei mennyt ihan mukavimman kautta, kun Tiina voi huonosti ja oksensi. Väsynyt ja voipunut matkaaja saapuikin mummun tuomana kotiin puoliltaöin ja suoraan suihkun kautta pääsi kovia kokenut neito unille. Lahjoituksena muutama vuosi sitten saatu istuin oli auttamatta entinen, nimittäin oksennus onnistui valumaan penkin sisälle ja toisekseen kankaan alta paljastui istuimen olevan parhaat päivänsä nähnyt, joten "onni" onnettomuudessa. 

Tiinan pahoinvointi jatkui heti perjantaina ja tyttö oksensikin sekä aamulla, että illalla. Sinjan tiistaina alkanut flunssa-kiukku yhdistettynä Tiinan huonoon oloon sai aikaan melkosia tilanteita ja ulos ei ollutkaan asiaa kummallakaan. Myös Jouni oli jo tässä vaiheessa sairastunut ja seuraavaksi vuorossa oli minun sairastumiseni lauantaina. Tässä vaiheessa tiedostettiin oikein hyvin se tosiasia, että Tiina oli ainoa, jonka nenä pysyi kuivana ja olisikin vain ajan kysymys, milloin tauti rantautuisi Tinttaraisellekkin. Millaisena? Kuumeettomana, kuin muillakin, vai mitähän sieltä olisi tulossa? Hyvin väsynyt ja voipunut metotreksaatti-tyttö lähinnä lötkötteli sohvalla. Edes karkkipäivän karkit eivät maistuneet päivällä. 

Muutama kindermuna sai tosin pientä virnettä aikaiseksi väsyneisiin kasvoihin. Meidän Miku-kissa kiehnäsi ja nuuhki Tiinaa vähän väliä. Oli selvästi kummissaan, miksi lemppari-ihminen vain lötkötteli. Kovaääninen kehräys kuului vain ja häntä heilui Mikun tyyliin puolelta toiselle hellyydenkipeydestä ja sekös sai tyttöönkin iloa. <3 Miku innostuikin leikkimään kindereiden papereilla ja siitäkös riemu syntyi Tiinallekkin! Alla ihana kuvasarja kaksikosta. :)
















Kyllä eläimistä voikin olla paljon iloa! Leevi on maailman paras terapiakissa matalan, rauhoittavan kehräysäänensä kanssa ja Miku on pirskahtelevan iloinen veijari. Maailman parhaita kissoja ja perheenjäseniä ovat. Niin aikuisille, kuin lapsillekkin.




Pahoittelen ehkä vähän sekavaa ja ontuvaa kirjoitusta, pää on kyllä selkaisin ihan kunnolla. Tämä oma tauti tuntui iskevän päälle nyt enemmän ja väsymyskin on hurjaa. Tiinan heikkous ja outo ihon kutina lisääntyi kovasti eilen sunnuntaina. Varsinaisesti mitään näkyvää iholla ei ollut, mutta  se kuitenkin kutisi paljon. Rasvasin Tiinan kylvyn jälkeen kunnolla ja iltapalalla huomattiin huultenkin rohtuneen. Bebanthen tuli kovaan käyttöön siis ja ajateltiinkin selviävämme yön yli näillä avuilla. Annoin allergialääkkeenkin Tiinalle kutinan vuoksi ja tietysti pahoinvointilääkettäkin, kuten aina näinä jälkipäivinä metotreksaatista. Jälkimaininkeja kärsitään lähemmän kaksi viikkoa, joten tuttua tämä kaikki onkin. Nukkumaan mennessä Tiina sanoi, että "Äiti, nyt se flunssa tulee myös minulle, koska kurkkuun sattuu.." Hiukan kylmäsi, kun ei tiennyt miten meille ihan tavallinen nuha ja kurkun käheys näkyisi Tiinalla. Tukkoisuus lisääntyikin yöllä reilusti ja olo oli tukala. Valvottiin aamuyölle ja yritin helpottaa tytön oloa, vaikka omassakaan ei ollut kehumista. Halusin kuitenkin Jounin saavan unensa, koska hän oli toipumassa vasta itsekkin. Yöllä kysyin itkuiselta tytöltä, minne sattuu eniten, mutta ihan selvää vastausta en saanut. Nokka saatiin auki ja Pamol F helpotti oloa, joten viimein pääsimme hetkeksi nukkumaan.

Aamulla itseään vimmatusti raapiva ja itkuinen, heikko lapsi heräsi ja pyrki heti ihan liki ja syliin. Hämärässä huoneessa en heti huomannut ihoa, mutta nopeasti se silmiin sitten pistikin, kun ylös kömmittiin luonnonvaloon. Kuin pientä pisamaa, oli tytön keho täynnä. Erityisesti niska ja kaula tuntui kutittavan ja pian annettiinkin allergialääke-annos muiden lääkkeiden ohella. Lämpöä oli 37,1, joten osastolle soittaessani sain kehotuksen antaa myös kipulkääkettä tukalaan oloon, jos se auttaisi. Sovimme, että jos ihottuma ei laannu, voisin antaa toisen annoksen lääkettä. Ja eihän se laantunut, muttei lisääntynytkään. Tiina hiukan rauhoittui ja väsyi yön valvomisten takia, kutina ei ollut niin kutiava juuri silloin. Tinttara sai siis vielä toisen annoksen ja siirtyi lyhyille päiväunille. Herätessä näky oli suorastaan lohduton. Unipätkän aikana myös huuliin oli ilmestynyt pahempia rakkuloita ja alahuulikin oli auemnnut. Ihottuma esiintyi hyvin epätavallisesti Tiinan mittapuulla. Yleensä allergiset reaktiot metotreksaatista ovat olleet suun ja silmien ympärillä sekä suurina laattoina ympäri kehon. Tämä ihottuma oli pientä, ei koholla olevaa ja sitä oli eniten leukaperissä ja otsalla. Laitan muutaman kuvan, vaikkei todellista määrää saanutkaan ikuistettua, kun napsin kuvat nopeasti ennen osastolle soittoa.









"Äiti ota kuva minun huulista. Onko ne punaset?" Aukihan ne olivat ja kurkku oli todella kipeä. Flunssa oli juuri alkamassa kunnolla, joten kurkkukipu oli varmasti sekä karheutta, että metotreksaatin aiheuttamaa limakalvorikkoa. No, joka tapauksessa lehahdun hiukan yltyi vielä ja osastolle soittelinkin, että Tiinan pitäisi tulla. Hoitaja sanoikin, että ainakin näytille, että katsotaan sitten, kun lääkäri näkee. Ja sinne lähti, sekä Jouni, että Tinttarainen. Siinä itkin minä ja siinä itki Sinja. Sinja ei meinannut millään kestää siskon lähtöä ja aikaa menikin, että tyttö hyväksyi asian. Suolatikut hiukan auttoivat ja äidin syli. Siinä sain salaa niiskuttaa minäkin.

Ikäänkuin tässä ei olisi jo tarpeeksi. Mutta eipä valitettavasti. Nimittäin verenkuva oli kyllä ok, mutta crp oli notkahtanut ylöspäin ollen 42. Kuume nousi 37,9 ja tyttöä seurattiin. Allergialääkettä oli annetto jo maksimiannos, sekä kortisonia myös reilusti, joten nyt kokeiltaisiin ataraxia. Sitä tytölle annettiin. Tiinalle maistui vähän jugortti. Päätettiin, että crp mitattaisiin puoliltaöin uudemman kerran ja sitten mietittäisiin, pitäiosikö antibiootti aloittaa. Veriviljelyt otettiin tässä vaiheessa kuitenkin varalta vaikka iho olikin lääkärin silvin hyvin mahdollisesti metotreksaatista johtuvaa. Kaikki kuitenkin muuttui, kun kuume pomppasi ylöspäin ja Tiina muuttui kipeämmäksi. Uusi lukema oli 38,7, joka sinetöi sen, että päätös osastolle menemiselle oli oli jälleen oikea. Antibiootti aloitettiinkin heti ja crp:n mittaus siirrettiin aamuun. Infektio on siis päällä ja lujasti onkin. Bakteeri vai virus, kuka tietää.

Tiina on ollut illan hyvin itkuinen ja ahdistunut. Ei halua, eikä jaksa edes puhua. Pientä ininää vain kuuluu, kun tyttö yrittää nukkua, mutta itku on herkässä, ettei uni ole oikein syvää. Jouni on vierellä, minä olen täällä kotona korvat lukossa ja nokka tukossa. Sinja onneksi on sen verran parempana, että nukkuu ainakin nyt rauhassa.  Koneella istun ja olen, mutta sydämen palanen on Oulussa. Kipeää käy, niin kovasti kipeää käy. Täällä olen ja muuta en voi, kun olla mahdollisimman hyvä äiti tälle toiselle rakkaalle. Onneksi Jouni ehti sen verran tervehtyä, että pääsi Tiinan mukaan! Se on nyt tärkeintä.

Uskomatonta.. Elämä on niin uskomatonta. Täällä minä istun tietokoneen ääressä pimeässä ja vuorokausi on juuri vaihtunut. Olen syöpää sairastavan lapsen äiti. Kirjoitan blogia Lapseni on osastolla hyvin kipeänä ja mieheni, lasteni isä, on siellä myös. Olen kipeä itsekkin, monellakin tavalla. Monesta kivusta ja monesta huolesta. Vuosi sitten syntymäpäivääni juhliessa en olisi ikinä, en ikinä voinut arvata, millaista syntymäpäivää vietän tänään. 

Jos saan toivoa, saanko? Minä toivon, ettei tämä päivä pahene enää. Muuta en pyydä.

13. toukokuuta 2017

Valkoinen toukokuu

En voinut vastustaa tuota otsikkoa, koska tämä toukokuu on todellakin ihan muuta, kuin keltainen. Ilmat on kuin alkutalven säästä kopio suorastaan. Mutta jospa nyt helpottaisi, niin sään, kuin meidänkin vastoinkäymisten suhteen. Anteeksipyyntö etukäteen kirjoitusvirheistä. Silmät harottaa jo siihen malliin! Piiitkän tauon jälkeen jälleen palaan kuitenkin kirjoittelemaan. Voin sanoa, että huhhuh, mikä kolme viikkoa. Miten voikaan haasteet ja vaikeudet kasaantua? Nyt on tehtävä pikakelaus kuulumisista ja kirjoittaa tämän hetken fiiliksistä. Mitä siis tapahtui ja missä mennään?


Muuttoa edeltävä päivä tarjosi uusia seikkailuja lasten silmissä :D


Veimme muuttoviikonloppuna perjantaina tytöt Ylivieskaan ja ajelimme takaisin Ouluun pakkailemaan ja siivoilemaan. Lauantaina alkoi muutto, jonka toteutumisesta iso kiitos Brother Christmasille ja Westpro4U:lle. Ihan mahdotonta muuttaminen olisi omin avuin ollutkin, koska emme olisi saaneet Oulun päähän kantamaan ketään, mutta onneksi saimme näin avun! Ensimmäinen kuortma lähti päivällä ja me jäimme siivoilemaan ja siirtämään laatikoita eteiseen. Illalla tuli toinen keikka ja loput saatiin mahtumaan just ja just muuttoautoon. Asunto siivottiin loppuun ja avaimet vaihtoivat onnellisesti omistajaa heti illalla ja me pääsimme lähtemään kissat kuljetuskopassa kohti etelää. Miten ihanalta tuntuikaan siirtyä etelään menevälle rampille ja siitä moottoritielle ja ajaa ihanassa auringoslaskussa kohti uutta kotia? Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutui. Me tulimme, elimme ja sinnittelimme. Ja nyt me lähdimme takaisin. Jokainen voi itse miettiä, miltä tuntuisi asua 9kk ajan paikkakunnalla, jossa ei juurikaan viihdy. Mutta lapsensa eteen tekee tietysti mitä vain ja alun epävarmuuden ja rankkuuden takia muutto oli välttämätön. Ja se kannatti. Kuten aina olen Oulusta sanonut; sinne on mukava mennä ja nähdä ihanat tutut ihmiset, mutta aina vaan sieltä on mukava lähteä kohti kotia takaisin. Oulu on sopiva pienissä annoksissa. me nautimme siitä lähikuukausina lähinnä osaston muodossa.



Kotiinpaluun maisemia <3



Muuttoviikonoppuna sunnuntaina, eli vappua edeltävä päivä kului loikkiessa laatikoiden yli asunnossa. Epäonneksemme olin vaihteeksi ylittänyt itseni viime hetken pakkailuissa ja olin jättänyt iloisen huolettomasti yhden hyllyllisen tavaraa Ouluun.. Siellä, 130km päässä oli meidän suodatinpussimme, kahvimme ja mm. mausteet. Puhumattakaan kertakäyttöastioista. Eteisen kaapissa oli ollut vielä yksinäinen päiväpeitto (?) ja ehkä paras kaikista ja sokerina ehdottomasti pohjalla, oli se, että olimme unohtaneet tuplarattaat vaunuvarastoon! Hei haloo, onko joku vähän puolikuntosena ollu muuttopuuhissa? :D Onneksi oltiin uusien asukkoiden kanssa viestitelty muutenkin, niin saamme seuraavalla Oulunreissulla kamppeet takaisin. Oltiin me reippaina pakattu myös asunnon oma asukaskansiokin ja se me lähetettiin sentään Ouluun ihan postin kautta. Kun vaan saadaan rattaat ja muut, voidaan unohtaa koko muutto viimeistä asiaa myöten. Mutta tosiaan, oli sunnuntai ja mummu soitti, että Tiina valittaa vatsaansa kipeäksi. Se nyt on Tinttaraisella valitettavan tavallistakin välillä, mutta nyt kipu tuli aaltoina. Kipulääke ei auttanut ja lopulta lähdettiinkin Jounin kanssa vauhdilla Prisman kahvihyllyltä kassan kautta autoon ja kohti mummulaa. Pussiin ostettiin viikon ruokatarpeiden sijaan kahvipaketti, tiskiharja ja ihmesieni, sen verran kiire tuli. Autossa itkin ja huoli kasvoi. Tuon 15min matkan aikana mummu laittoi viestin: "Tiina oksensi" ja siinä vaiheessa tajusin, että huoli on aiheellinen. Mummulan pihaan päästyämme juoksimme sisälle ja kalpea, vetelä tyttö nuokkui mummun sylissä. Tiinan vatsakipu oli päättynyt vessakäynnillä vesiripuliin. Kuume mitattiin ja se oli hiukan yli normaalin lämmön. Osastolta neuvottiin seuraamaan ja mittaamaan kipulääkkeen vaikutuksen loputtua lämpö uudemman kerran. Kuumerajana pidettäisiin näin selkeän vatsatautiepäilyn kohdalla 38,5. Tytön olo alkoi parissa tunnissa tuntuvasti kohentua ja torkkujen jälkeen tyttö ei enää oksentanut toista kertaa ja tahtoi juoda kovasti. Pikkusen huokaistiin, mutta päässä jyskytti ajatus, että emme olleet ehtineet edes lastensänkyjä koota ja makuuhuoineety olivat täynnä tavaraa, että miten sinne palattaisiin? Lopulta sovittiin, että mummu seuraa lämpöä ja soittaa niitä minulle ja me lähdemme purkamaan muuttokuormaa edes hiukan.

Ensin kuume oli 37,8 ja pikkutorkkujen jälkeen 38,5. Istuin lastenhuoneen lattialla puhelin korvalla ja muistin, että aiemminkin peittojen alla olevalta Tinttaralta on mitattu melkoisia numeroita. Niinpä neuvoin tytön istumaan vaikka sylissä ilman peittoa ja kuume mitattaisiin uudestaan vartin päästä. Ja niin uusi lukema olikin 38,1 ja lapsi ei edes ollut vilouinen vaan ihan hyvällä voinnilla. Osastolta kehotettiin antamaan yötä vasten lääkettä ja lämpöä seurattavaksi. Mikä helpotus! Menimme Jounin kanssa mummulaan yöksi, kun emme halunneet Tiinaa siirtää autolla edes lyhyttä matkaa. Ja niin tauti taittui pois ja vappupäivänä vielä lämpöä oli, mutta sitten helpotti. Illalla lähdettiin kotiin ja kiitin mielessäni tilannetta, että vältyimme osastolle lähtemiseltä. Se olisi ollut jo vähän liikaa muutenkin vaikeaan hetkeen.

No, se vappu vilahti sillälailla. Tiistaina jo huokaistiin, että liekkö oli edes vatsatautia, kun Sinja oli illalla vielä terve. Kunnes tyttö täysin yllättäen okseni seisaaltaan eteisen lattialle. Arvaatkos, kuinka kauas oksennus voikaan lentää vain 80cm mittaiselta pikkutytöltä? En mitannut, mutta voin sanoa, että kauas. Tässä välissä omasta mahasta kuului lorina ja jouduin juoksemaan pöntölle ja loput varmasti arvaa kuka vaan. Sinja joi hiukan ja parin minuutin päästä oksensi. Ja taas oksensi. Okseni lisää. Ja lisää. Noin kymmenen oksennuksen sarjan jälkeen tyttö nukahti ja okseni vielä yhden ylläriyökin kolmelta yöllä. Oma oksentamiseni alkoi aamulla kahdeksalta ja tulin todella kipeäksi. Sen päivän vietin korkeassa kuumeessa hourien ja vessassa juosten. Sinja oksensi sekä aapupalan että lounaan tuolloin keskiviikkona. Ja uskokaa tai älkää, oksennusta riitti torstaille asti. Se oli semmoinen riemukas viikko se. Perheen naiset toipuivat siis viikonlopun ja sitten päästäänkin ajassa jo tähän viikkoon.

Ihmeteltiin kovasti Jounin supervastustuskykyä ja rinta pörhiänä olikin, kun välttyi taudilta. Olihan se kiertänyt mummulankin koko neljän hengen sakin. Alkuviikosta saatiinkin muuta mietittävää, koska huomasin Leevin leuassa jotain mustaa ihossa. Kissa oli muutenki vetäytynyt enemmän viime päivinä ja nyt kun kokeilin katsoa raukan suuhun, pyristeli kyllä kovasti vastaan. Tiistaina kiinnitin huomiota uudestaan leukaan ja kokeilin silittää Leeviä leuan alta. Kissapa nostikin päänsä ja kuononsa kohti kattoa ja ei ottanut silitystä vastaan. Väisteli kättä ja ilme oli jotenkin surkea. Tässä vaiheessa oli selvää, että kissa on tullut kipeäksi. Oli jo ilta, joten päätin soittaa aamulla heti eläinlääkäriin ajan. Onneksi kissa söi ja joi kuitenkin ja antoi muuten silittää itseään, joten hengenhätää ei ollut. Sainkin ajan heti torstai-aamulle ja olin kiitollinen nopeasta pääsystä hoidettavaksi ja tutkittavaksi. Käynti oli aikaisin aamulla, mutta päätimme, että koko porukalla lähdettäisiin ja Jouni olisi tyttöjen kanssa autossa eväiden kanssa ja ehkä kävisivät katsomassa Nivalaa takapenkillä matkustaen. Naapuripaikkakunnalla käynnistä olikin aikaa. Mutta kun oltiin keskiviikko-illassa, alkoi Jounia palella. Mahassa tuntui oudolta ja kun mies laittoi sukat tullessaan nukkumaan, arvasin jo laskea yks plus yks. Eipä aikaakaan, kun pöntöllä juokseminen alkoi. Ja ajatella, että viikko edellisen sairastajan oireiden loppumisesta oli tullut täyteen! Siinäpä yö kului Jounilla valvoessa ja minulla torkkuessa. Miten  ikinä saisin kissan hoitoon 30km päähän? Minulla ei siis ole ajokorttia, mikä vaikeuttaa usein meidän arkea. Leevi kehräsi vieressä ja oli niin sorkean näköinen., Miksi aina tuuri on tätä luokkaa?

Mutta niin vaan aamuaurinko valaisi minunkin risukasani ja rakas ystävä Niina saapui apuun ja lähti minua ja Leeviä kuskaamaan. Ei edes Leevin komeassa kaaressa lentävä paniikkipissa kuljetuskopan pikkuraosta turvaistuimelle saanut mieltäni matalaksi! Niina tietää totuuden, olin todellakin pahalla päällä kolmen tunnin unien jälkeen, mutta onneksi mielikin piristyi, kun auton nokka kääntyi kohti Nivalaa. Leeviltä löytyikin ientulehdun ja hammaskiveäkin, vaikka sitä oli viime syksynä poistettu, joten reissu oli tarpeen ja odotellessa oli mukava käydä pitkästä aikaa kahvilassa. :) Leevin toimenpide meni hyvin ja silmät auki nukkuva toipilas pääsi pian kotimatkalle takapenkille. Ihanaa, kun on ystävä, jonka apuun voi luottaa! 



Nukkuva herrakissa. <3


Noniin! Nythän lähestytään jo nykyhetkeä, kun eilenhän oli torstai. Kello on tosin jo keskiyössä ja virallisesti ollaan lauantain puolella. Tiinalla oli tänään labrapäivä jälleen ja veriarvot ovat edelleen hyvät, kuten viime perjantainakin. Lääkitystä nostettiin viime viikolla hiukan torstain lääkkeen kohdilta (Trexan annetaan osana hoitoa joka torstai-ilta) ja kaikki on kunnossa. Mitä nyt huomasin cvk:n lääkeliuoksen loppuneen juuri tänään, mistä seurasi armoton lappujen plärääminen,  meille uuden hoitotarvikejakelun numeron metsästys, lääkeliuoksen/tavaroiden pikainen hakeminen ja tulipalokiireellä näytteen ottaminen ja vieminen labraan, mutta pikkujuttuja lähiaikojen muuhun verrattuna! Muistin eilen jopa tilata apteekkiin tablettien päälle tulevia kalvoja Tiinalle. Jos olisin lykännyt enää yhtään päivää, olisi jäänyt tytöllä luultavasti tabletteja ottamatta. tai no ainakin ilman itkua ne eivät olisi menneet. Nuo Medcoat-kalvot ovat käteviä ja hyvänmakuisiakin. Lääkkeen maku ei maistu läpi ja tabletista tulee superliukas suussa ja se on helpompi niellä. Huh. Saanko taputtaa itseäni olalle? Saanko? 

Nyt viimein alkaa helpottaa, kun muutamaa laatikkoa lukuunottamatta kaikki on paikoillaan. Tavaroiden järkkääminen on ollut tämän mahatautirumban keskellä kamalaa. Ehkä viimein pääsemme nauttimaan rauhallisemmasta viikonlopusta. <3

Tässä nähtiin taas tämän rouvan "lyhyesti" selittämiset. :D Aika toivotonta edes olettaa sellaista. Mutta nyt on aika siirtyä nukkumaan ja alkaa suunnitella Sinjan syntymäpaiväjuhlia. Niiden piti olla nyt tänään virallisena syntymäpaivänä 13.5, mutta Jounin sairastumisen vuoksi siirsimme niitä pakon edessä viikon. Jospa ensi viikko olisi hiukan helpompi.


Sinja tänään nautiskelemassa jäätelöään :) Onnea muru 2v.! <3



Jäätelö maistui myös Tinttaralle, joka pohti kuvanoton aikaan tapaansa tärkeitä juttuja. <3


Ihanaa äitienpäivää jo hiukan etukäteen jokaiselle äidille! :)