Valkoinen toukokuu

En voinut vastustaa tuota otsikkoa, koska tämä toukokuu on todellakin ihan muuta, kuin keltainen. Ilmat on kuin alkutalven säästä kopio suorastaan. Mutta jospa nyt helpottaisi, niin sään, kuin meidänkin vastoinkäymisten suhteen. Anteeksipyyntö etukäteen kirjoitusvirheistä. Silmät harottaa jo siihen malliin! Piiitkän tauon jälkeen jälleen palaan kuitenkin kirjoittelemaan. Voin sanoa, että huhhuh, mikä kolme viikkoa. Miten voikaan haasteet ja vaikeudet kasaantua? Nyt on tehtävä pikakelaus kuulumisista ja kirjoittaa tämän hetken fiiliksistä. Mitä siis tapahtui ja missä mennään?

Muuttoa edeltävä päivä tarjosi uusia seikkailuja lasten silmissä :D

Veimme muuttoviikonloppuna perjantaina tytöt Ylivieskaan ja ajelimme takaisin Ouluun pakkailemaan ja siivoilemaan. Lauantaina alkoi muutto, jonka toteutumisesta iso kiitos Brother Christmasille ja Westpro4U:lle. Ihan mahdotonta muuttaminen olisi omin avuin ollutkin, koska emme olisi saaneet Oulun päähän kantamaan ketään, mutta onneksi saimme näin avun! Ensimmäinen kuortma lähti päivällä ja me jäimme siivoilemaan ja siirtämään laatikoita eteiseen. Illalla tuli toinen keikka ja loput saatiin mahtumaan just ja just muuttoautoon. Asunto siivottiin loppuun ja avaimet vaihtoivat onnellisesti omistajaa heti illalla ja me pääsimme lähtemään kissat kuljetuskopassa kohti etelää. Miten ihanalta tuntuikaan siirtyä etelään menevälle rampille ja siitä moottoritielle ja ajaa ihanassa auringoslaskussa kohti uutta kotia? Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutui. Me tulimme, elimme ja sinnittelimme. Ja nyt me lähdimme takaisin. Jokainen voi itse miettiä, miltä tuntuisi asua 9kk ajan paikkakunnalla, jossa ei juurikaan viihdy. Mutta lapsensa eteen tekee tietysti mitä vain ja alun epävarmuuden ja rankkuuden takia muutto oli välttämätön. Ja se kannatti. Kuten aina olen Oulusta sanonut; sinne on mukava mennä ja nähdä ihanat tutut ihmiset, mutta aina vaan sieltä on mukava lähteä kohti kotia takaisin. Oulu on sopiva pienissä annoksissa. me nautimme siitä lähikuukausina lähinnä osaston muodossa.

Kotiinpaluun maisemia <3

Muuttoviikonoppuna sunnuntaina, eli vappua edeltävä päivä kului loikkiessa laatikoiden yli asunnossa. Epäonneksemme olin vaihteeksi ylittänyt itseni viime hetken pakkailuissa ja olin jättänyt iloisen huolettomasti yhden hyllyllisen tavaraa Ouluun.. Siellä, 130km päässä oli meidän suodatinpussimme, kahvimme ja mm. mausteet. Puhumattakaan kertakäyttöastioista. Eteisen kaapissa oli ollut vielä yksinäinen päiväpeitto (?) ja ehkä paras kaikista ja sokerina ehdottomasti pohjalla, oli se, että olimme unohtaneet tuplarattaat vaunuvarastoon! Hei haloo, onko joku vähän puolikuntosena ollu muuttopuuhissa? :D Onneksi oltiin uusien asukkoiden kanssa viestitelty muutenkin, niin saamme seuraavalla Oulunreissulla kamppeet takaisin. Oltiin me reippaina pakattu myös asunnon oma asukaskansiokin ja se me lähetettiin sentään Ouluun ihan postin kautta. Kun vaan saadaan rattaat ja muut, voidaan unohtaa koko muutto viimeistä asiaa myöten. Mutta tosiaan, oli sunnuntai ja mummu soitti, että Tiina valittaa vatsaansa kipeäksi. Se nyt on Tinttaraisella valitettavan tavallistakin välillä, mutta nyt kipu tuli aaltoina. Kipulääke ei auttanut ja lopulta lähdettiinkin Jounin kanssa vauhdilla Prisman kahvihyllyltä kassan kautta autoon ja kohti mummulaa. Pussiin ostettiin viikon ruokatarpeiden sijaan kahvipaketti, tiskiharja ja ihmesieni, sen verran kiire tuli. Autossa itkin ja huoli kasvoi. Tuon 15min matkan aikana mummu laittoi viestin: "Tiina oksensi" ja siinä vaiheessa tajusin, että huoli on aiheellinen. Mummulan pihaan päästyämme juoksimme sisälle ja kalpea, vetelä tyttö nuokkui mummun sylissä. Tiinan vatsakipu oli päättynyt vessakäynnillä vesiripuliin. Kuume mitattiin ja se oli hiukan yli normaalin lämmön. Osastolta neuvottiin seuraamaan ja mittaamaan kipulääkkeen vaikutuksen loputtua lämpö uudemman kerran. Kuumerajana pidettäisiin näin selkeän vatsatautiepäilyn kohdalla 38,5. Tytön olo alkoi parissa tunnissa tuntuvasti kohentua ja torkkujen jälkeen tyttö ei enää oksentanut toista kertaa ja tahtoi juoda kovasti. Pikkusen huokaistiin, mutta päässä jyskytti ajatus, että emme olleet ehtineet edes lastensänkyjä koota ja makuuhuoineety olivat täynnä tavaraa, että miten sinne palattaisiin? Lopulta sovittiin, että mummu seuraa lämpöä ja soittaa niitä minulle ja me lähdemme purkamaan muuttokuormaa edes hiukan.

Ensin kuume oli 37,8 ja pikkutorkkujen jälkeen 38,5. Istuin lastenhuoneen lattialla puhelin korvalla ja muistin, että aiemminkin peittojen alla olevalta Tinttaralta on mitattu melkoisia numeroita. Niinpä neuvoin tytön istumaan vaikka sylissä ilman peittoa ja kuume mitattaisiin uudestaan vartin päästä. Ja niin uusi lukema olikin 38,1 ja lapsi ei edes ollut vilouinen vaan ihan hyvällä voinnilla. Osastolta kehotettiin antamaan yötä vasten lääkettä ja lämpöä seurattavaksi. Mikä helpotus! Menimme Jounin kanssa mummulaan yöksi, kun emme halunneet Tiinaa siirtää autolla edes lyhyttä matkaa. Ja niin tauti taittui pois ja vappupäivänä vielä lämpöä oli, mutta sitten helpotti. Illalla lähdettiin kotiin ja kiitin mielessäni tilannetta, että vältyimme osastolle lähtemiseltä. Se olisi ollut jo vähän liikaa muutenkin vaikeaan hetkeen.

No, se vappu vilahti sillälailla. Tiistaina jo huokaistiin, että liekkö oli edes vatsatautia, kun Sinja oli illalla vielä terve. Kunnes tyttö täysin yllättäen okseni seisaaltaan eteisen lattialle. Arvaatkos, kuinka kauas oksennus voikaan lentää vain 80cm mittaiselta pikkutytöltä? En mitannut, mutta voin sanoa, että kauas. Tässä välissä omasta mahasta kuului lorina ja jouduin juoksemaan pöntölle ja loput varmasti arvaa kuka vaan. Sinja joi hiukan ja parin minuutin päästä oksensi. Ja taas oksensi. Okseni lisää. Ja lisää. Noin kymmenen oksennuksen sarjan jälkeen tyttö nukahti ja okseni vielä yhden ylläriyökin kolmelta yöllä. Oma oksentamiseni alkoi aamulla kahdeksalta ja tulin todella kipeäksi. Sen päivän vietin korkeassa kuumeessa hourien ja vessassa juosten. Sinja oksensi sekä aapupalan että lounaan tuolloin keskiviikkona. Ja uskokaa tai älkää, oksennusta riitti torstaille asti. Se oli semmoinen riemukas viikko se. Perheen naiset toipuivat siis viikonlopun ja sitten päästäänkin ajassa jo tähän viikkoon.

Ihmeteltiin kovasti Jounin supervastustuskykyä ja rinta pörhiänä olikin, kun välttyi taudilta. Olihan se kiertänyt mummulankin koko neljän hengen sakin. Alkuviikosta saatiinkin muuta mietittävää, koska huomasin Leevin leuassa jotain mustaa ihossa. Kissa oli muutenki vetäytynyt enemmän viime päivinä ja nyt kun kokeilin katsoa raukan suuhun, pyristeli kyllä kovasti vastaan. Tiistaina kiinnitin huomiota uudestaan leukaan ja kokeilin silittää Leeviä leuan alta. Kissapa nostikin päänsä ja kuononsa kohti kattoa ja ei ottanut silitystä vastaan. Väisteli kättä ja ilme oli jotenkin surkea. Tässä vaiheessa oli selvää, että kissa on tullut kipeäksi. Oli jo ilta, joten päätin soittaa aamulla heti eläinlääkäriin ajan. Onneksi kissa söi ja joi kuitenkin ja antoi muuten silittää itseään, joten hengenhätää ei ollut. Sainkin ajan heti torstai-aamulle ja olin kiitollinen nopeasta pääsystä hoidettavaksi ja tutkittavaksi. Käynti oli aikaisin aamulla, mutta päätimme, että koko porukalla lähdettäisiin ja Jouni olisi tyttöjen kanssa autossa eväiden kanssa ja ehkä kävisivät katsomassa Nivalaa takapenkillä matkustaen. Naapuripaikkakunnalla käynnistä olikin aikaa. Mutta kun oltiin keskiviikko-illassa, alkoi Jounia palella. Mahassa tuntui oudolta ja kun mies laittoi sukat tullessaan nukkumaan, arvasin jo laskea yks plus yks. Eipä aikaakaan, kun pöntöllä juokseminen alkoi. Ja ajatella, että viikko edellisen sairastajan oireiden loppumisesta oli tullut täyteen! Siinäpä yö kului Jounilla valvoessa ja minulla torkkuessa. Miten  ikinä saisin kissan hoitoon 30km päähän? Minulla ei siis ole ajokorttia, mikä vaikeuttaa usein meidän arkea. Leevi kehräsi vieressä ja oli niin sorkean näköinen., Miksi aina tuuri on tätä luokkaa?

Mutta niin vaan aamuaurinko valaisi minunkin risukasani ja rakas ystävä Niina saapui apuun ja lähti minua ja Leeviä kuskaamaan. Ei edes Leevin komeassa kaaressa lentävä paniikkipissa kuljetuskopan pikkuraosta turvaistuimelle saanut mieltäni matalaksi! Niina tietää totuuden, olin todellakin pahalla päällä kolmen tunnin unien jälkeen, mutta onneksi mielikin piristyi, kun auton nokka kääntyi kohti Nivalaa. Leeviltä löytyikin ientulehdun ja hammaskiveäkin, vaikka sitä oli viime syksynä poistettu, joten reissu oli tarpeen ja odotellessa oli mukava käydä pitkästä aikaa kahvilassa. :) Leevin toimenpide meni hyvin ja silmät auki nukkuva toipilas pääsi pian kotimatkalle takapenkille. Ihanaa, kun on ystävä, jonka apuun voi luottaa! 

Nukkuva herrakissa. <3

Noniin! Nythän lähestytään jo nykyhetkeä, kun eilenhän oli torstai. Kello on tosin jo keskiyössä ja virallisesti ollaan lauantain puolella. Tiinalla oli tänään labrapäivä jälleen ja veriarvot ovat edelleen hyvät, kuten viime perjantainakin. Lääkitystä nostettiin viime viikolla hiukan torstain lääkkeen kohdilta (Trexan annetaan osana hoitoa joka torstai-ilta) ja kaikki on kunnossa. Mitä nyt huomasin cvk:n lääkeliuoksen loppuneen juuri tänään, mistä seurasi armoton lappujen plärääminen,  meille uuden hoitotarvikejakelun numeron metsästys, lääkeliuoksen/tavaroiden pikainen hakeminen ja tulipalokiireellä näytteen ottaminen ja vieminen labraan, mutta pikkujuttuja lähiaikojen muuhun verrattuna! Muistin eilen jopa tilata apteekkiin tablettien päälle tulevia kalvoja Tiinalle. Jos olisin lykännyt enää yhtään päivää, olisi jäänyt tytöllä luultavasti tabletteja ottamatta. tai no ainakin ilman itkua ne eivät olisi menneet. Nuo Medcoat-kalvot ovat käteviä ja hyvänmakuisiakin. Lääkkeen maku ei maistu läpi ja tabletista tulee superliukas suussa ja se on helpompi niellä. Huh. Saanko taputtaa itseäni olalle? Saanko? 

Nyt viimein alkaa helpottaa, kun muutamaa laatikkoa lukuunottamatta kaikki on paikoillaan. Tavaroiden järkkääminen on ollut tämän mahatautirumban keskellä kamalaa. Ehkä viimein pääsemme nauttimaan rauhallisemmasta viikonlopusta. <3

Tässä nähtiin taas tämän rouvan "lyhyesti" selittämiset. :D Aika toivotonta edes olettaa sellaista. Mutta nyt on aika siirtyä nukkumaan ja alkaa suunnitella Sinjan syntymäpaiväjuhlia. Niiden piti olla nyt tänään virallisena syntymäpaivänä 13.5, mutta Jounin sairastumisen vuoksi siirsimme niitä pakon edessä viikon. Jospa ensi viikko olisi hiukan helpompi.

Sinja tänään nautiskelemassa jäätelöään :) Onnea muru 2v.! <3

Jäätelö maistui myös Tinttaralle, joka pohti kuvanoton aikaan tapaansa tärkeitä juttuja. <3

Ihanaa äitienpäivää jo hiukan etukäteen jokaiselle äidille! :)