Punasolutankkaus ja luvatut kuvat

Aamulla Jouni ja Tiina kävivät osastolla verikokeissa. Ilmeisesti oli sattunut sekaannus, koska olisimme voineet tilata kotisairaanhoitajan, mutta pääasia, että tulipa otettua. Iltapäivällä puhelin soi ja menin makuuhuoneeseen muiden jäädessä olohuoneeseen. Sairaanhoitaja kertoi arvot, että hb oli sen verran matala, että punasoluja pitäisi tankata. Mansikkahillopussi siis tilaukseen ja Tinttara tippaan. Tiina kuuli olohuoneeseen, kun sanoin puhelimeen tytön tulevan tunnin sisällä ja purskahti paniikinomaiseen, lohduttomaan itkuun. Kipitin nopeaa sohvalle ja kaappasin tytön tiukkaan halaukseen. "Voi muru. Ei hätää. Osastolla tarvii vaan käydä. Sun letkuun laitetaan masikkahillopussista täytettä! Muistakko? Siitä tulee hyvä olo ja ei yhtään satu." Hiljalleen lapsi rauhoittuu ja vielä ovela kysyn, että muistaako Tiina, että veri on punaista. Tyttö nyökkää. Kerron, että isin, äitin ja Sinjanki veri on punaista. Tiinan vereen laitetaan punaista väriä lisää, niin ei väsytä liikaa. Tyttö näyttää ymmärtävän asian nyt jollain tasolla. Tiedossa on siis kolmen tunnin tiputus ja sitten pääsee kotiin takaisin. Kivaa! Tuikkaan isin taskuun Kindermunan ja kerron, että sen saa osastolla aukaista. Hymy väreilee kalpeilla kasvoilla. Jalka on kipeä, mutta Kindermuna jää mieleen pyörimään ja naurattaakin välillä. Autoon mennessä laitetaan papan ostama Tuiskun levy soimaan. "Oon sun fani, vaikka kaikki menis perseelleen.." laulaa Antti ja Jounin kanssa mietitään, että mitähän mahtaisivat ihmiset tuumata, jos kolmevuotias alkais hoilottaa vaikkapa kaupassa vastaavia lyriikoita. No, meitä ei ainakaan kaupassa nähdä. Ehkä ensi vuonna. Ensi vuonna! Ohhoh, siihen on aikaa.

Tiinaa naurattaa. Hihitys raikaa autossa, kun Antti laulaa, että "Kuka on kuiva, ku näkkileipä, kuka on pehmee, ku pulla?" Biisin sanoma onki nätti. Kuka vaan on kaunis ja kelpaa sellaisena, ku on. Vaikka olis kuiva, ku näkkileipä. Lapsi nappaa hassusti lauluista tiettyjä kohtia ja saa niistä suunnatonta hupia irti. Aikuisena olisi hauska omata vielä sama taito. Onneksi kuitenkin voi nauttia lapsensa naurusta ja ilosta. Se on kyllä parempaakin jopa.

Kävin nopsaan postissa ja Jouni toi minut ja Sinjan sitten kotiin. Valkoinen auto poistui Tuiran suuntaan kyydissään iloinen isä ja naurava neitokainen sekä auton täydeltä Tuiskua. Me lähdettiin Sinjan kanssa samontein naapuritalon pihaan keinumaan ja syömään hiekkaa. Jätin nämä tekemiset tosin Sinjalle ja tyydyin itse kaivelemaan hiekanjyviä penestä suusta, jota hallitsi tulta ja tappuraa omaava pieni naisenalku. Kukapa haluaisi aarteistaan vasten tahtoaan luopua?

Niin se päivä vain kului ja lopulta väsynyt kaksikko saapui kotiin takaisin. Osasto oli täynnä, joten varsinaista potilashuonetta ei ollut saatavilla, joten mansikkahillopussi oli tiputettu hiukan kolkommissa olosuhteissa. Mutta pääasia, että oli tiputettu. Punasolujen vähyys on kumminkin suoraan yhteydessä vireystilaan; alhainen hemoglobiini väsymään vähemmästäkin ponnisteluista. Punasolujen tiputus kestää tosiaan kolme tuntia ja trombosyyttien tunnin verran. Näitä annetaan tasaiseen tahtiin sytostaattien jälkeisinä päivinä. Niiden tiputtaminen on suurinpiirtein yhtä normaali osa viikkoa, kuin esimerkiksi kynsien leikkaaminen. Hienoa, kun ihmiset luovuttavat verta, jotta Tiinankin kaltaiset pikkuptilaat saavat verituotteita menetettyjen tilalle. Joten käsittämätöntä ajatella, että Tiinan sisällä jylläävät syöpäsolut sekä nuo tavalliset "hyvät" verisolut kuolevat ja poistuvat kehosta, vaikkemme niitä itse näe. Vaippojen ja potan kautta kaatopaikalle ja viemäriin. Jotenkin hullua, ku liikaa miettii.

Lupasin taannoin kuvia, mitä en sitten saanutkaan laitettua blogiin. Laitankin ne sitten tähän jatkoksi. Siinä tulee tunnelmia viimeisen viiden päivän ajalta. Ensimmäisenä on kuva äidin murusesta tältä iltaa. Lämmiteltiin Tiinan peitto sohvalla ja luettiin satukirjasta runoja. Ikävä ehtii tulla jo kolmessa tunnissa, vähemmässäkin ajassa kyllä. Vielä ehdittiin hetkeksi rauhoittua ennen yöunia. <3

Syli. <3

Tyytyväinen tyttö tiesi pääsevänsä ensimmäiseksi yöksi kotiin Oulussa

Kädessä Tiinan tekemä kaulakoru ja äidin tekemä rannekoru :)

Pupu Hanska ilahdutti jonkin aikaa meitä läsnäolollaan :D (aika käy osastolla hiukan pitkäksi)

Tältä näyttää pussillinen sytostaatteja. Punaisessa, valolta suojatussa pussissaan.

 Sinjan kanssa ulkoilemassa <3

 Leikkihuoneessa viimein, kun eristys purettiin kotiinlähtöpäivänä

Räpsyripsi keskittyy figuurien tutkimiseen <3

 Tuli vastaan vanha kuva Tiinasta, joka on kuvassa hiukan yli 2v. Hän oli juuri oppinut käyttämään saksia ja riemu paistaa kasvoilta. Kauas on kuljettu, mutta vielä tämä eläväinen Tinttarainen tulee esiin takaisin. <3