Juoksujalkaa

Tiina ei saanut enää eilen illalla antibioottia tippaan, mutta oli nesteytyksessä kumminkin yön yli tähän päivään. Kuumetta oli edelleen, mutta lääkärin mukaan kyse on luultavimmin viruksesta, koska tulehdusarvo ei reagoinut missään vaiheessa näihin lämpöilyihin. Tänäänkin lämpöä oli, mutta kotiin tyttö pääsi aamupäivällä ja kotiin tulikin isin sylissä iloinen tyttö. <3 Osastolle oli kertynyt tavaraa huoneeseen ja kasseja piisasi. Ilmassa oli oikein juhlan tuntua. Ihaninta oli Tiinan toive, että saisi italianpataa. Ja sitä tytöt tietysti sitten sai.

Tunnelma oli iloinen ja tyttöjen välillä tapahtui selkeästi lämpenemistä. Päikkäreillä ei maltettu tuttuun tapaan nukkua, vaan huoneesta kuului naurua ja ilon kiljahduksia. Ehdin jo puhua Tiinalle, kuinka yöpaidassa pääsee kömpimään illalla äidin syliin ja katsottaisiin telkkua ja tehtäisiin poppareita ja ja ja.. Kaikkea!

Tiina sai puolilta päivin pääkipuun lääkettä. Nukuttiin siinä sitten pienet päikkärit ja mittasin lämmön, kun tyttö tuntui hiukan lämpimältä. Se oli 38,0. Osastolta neuvottiin seuraamaan yleistilaa ja virkeyttä, koska virukseen ei ole varsinaista lääkitystä. Kuumetta hoidetaan osastolla, jos se nousee yli 38,5. Tiinan kuume oli laskenut itsekseen viimeksi tänään aamulla (kuten monina aiempinakin aamuina), joten en vielä huolestunut, vaan seuraan lämmön kehittymistä rauhassa. Päätämmekin lähteä pienelle ajelulle ja hakea vähän herkkuja mäkkäristä. 

Tulomatkalla, noin 45min tuon kuumelukeman mittaamisesta Tiina muuttuu takapenkillä täysin. Hiljainen nyyhkyttely alkaa ja tytöllä on vaikea olla. Tiesimme heti, että nyt pitää mennä suorinta tietä kotiin. Isä kantaa itkevän tytön vessaan, kun Tiinalla on vaipan alla kipua. Kokeilen tulikuumaa otsaa ja etsin kuumemittarin. Kuumetta 39,1. Tiina tärisee, itkee ja sanoo ruuan haisevan pahalle. Soitan osastolle, että pian tyttö on siellä. Lupaavat laittaa kaiken valmiiksi. Etsin vaippaan laitettavaa ns. sidettä, josta saisi virtsanäytteen tarvittessa, mutta Tiinan kipu kovenee nopeasti ja Jouni nappaa tytön syliin ja lähtee eteiseen. Soitan vielä osastolle, että kipu pahenee, en ehdi laittaa sidettä vaippaan. Annan kissarievut Tiinan syliin ja jään tyhjän muovipussin kanssa hiljaiseen eteiseen. En ehtinyt pakata. Tiinalla ei ole mitään mukana. Tuijotan pussia, käännyn ja kävelen keittiöön. Sinja mussuttaa näennäisen tyytyväisenä ranskalaista, joihin on kuin onkin yltänyt syöttötuolista ja yhtä tahmaisilla sormillaan minulle nauraen. Hymyilen väkisin ja pakotan itseni hoitamaan syöttämisen loppuun romahtamatta. Soitan anopille ja kerron tapahtumista. Syön väkisin päivän ensimmäisen ruokani tuolloin klo 18.00. Vatsa on kyllä täysi, mutta sydän on tyhjä. Tiinan sänky on tyhjä. Jälleen laskeutui hiljaisuus ja neljästä kotona on enää kaksi.

Tiinalta oli otettu heti bakteeriviljelyt ja muut verikokeet sekä laitettu kuumeen vuoksi nestetippa ja antibiootti tippumaan. Kuumetta alentava lääke oli auttanut ja pian iloinen lapsi oli istunut tabletilla jälleen. Tiina ei tuntunut olevan moksiskaan uudesta käänteestä. Ei lapsen pitäisi tottua sairaalassa olemiseen, jatkuviin kuumepiikkeihin tai kipuihin, joita on milloin missäkin päin pientä kehoa. Että on tavallista, että rikkinäinen iho kirvelee aina vaipan alla tai että pää on aina vaan kipeä. Mutta jotkut lapset joutuvat sellaiseen tottumaan ja Tiina on heistä yksi.

Aamulla on tuttuun tapaan minun vuoroni mennä osastolle. Meillä piti kyllä olla kotona, nukkua pitkään ja syödä aamupala oman pöydän ääressä. Ensimmäistä kertaa uudessa kodissa. Tuijotella lauantain lastenohjelmia ja kylpeä illalla. Mutta ei sitten vieläkään.

Juuri, kun minun piti tulla kertomaan teille siitä tunteesta, kuinka on ihanaa, että molemmat tytöt nukkuvat kotona, niin kerronkin, että mulla on jälleen iso, iso ikävä ja huoli. Ei saatu tyttöä kotiin.

Nuku hyvin, näe kauniita unia rakas Tinttarainen. <3