2. heinäkuuta 2016

Vedä pois pinnan alta

Aamu alkoi vähän ikävämmin. Nämä on sitten näitä asiaankuuluvia juttuja, mutta kyllä harmittaa ja surettaakin. Näitä samoja fiiliksiä tulee olemaan tulevien vuosien aikana paljon. Ja usein.

 Kun pienen ihmisen valkosolut ovat lähellä nollaa (0,5 tarkalleen, tänä aamuna jopa vähemmän, kun verikoetulokset on vielä tulematta), voi jopa kehon omat bakteerit ryhtyä vihollisiksi. Näin päästään tähän "mielenkiintoiseen" leukemialapsen mystisten sairastelujen kurjaan kierteeseen. Kuume nousee hetkissä korkealla ja antibiootti pitää aloittaa välittömästi suonensisäisenä.

Meidän aamu alkoi sillä, kun tarkkakorva-mamma heräsi ja jäi kuuntelemaan viereisen sängyn kahinaa. Levoton nukkuja kääntyli ja ähisi, ei tainnut itkukaan olla kaukana. Kuulin tasan yhden nielauksen ja loikkasin niin ketterästi, kuin tällä kropalla vain pystyy ylös, ja nappasin oksennuspussin sängynpäästä ja ehdin melkein nappaamaan yökin. Melkein. Pieni lapsi kun ei aina aivan ymmärrä, mitä äiti ajaa takaa. Riuhtomista, surkeaa vikinää ja paniikki-niiskutusta tuo pelottava pussi sai aikaan. Onneksi jotenkin sain lapsen kyljelleen ja suurin osa osui sinne, minne pitikin. Tilanteen rauhoituttua soitin hoitajan paikalle ja kokeilin otsaa. Tulikuuma. Väsyneet silmät katsoivat takaisin minua ja sydämestä kouraisi; voimme unohtaa "lupaavalta näyttävän tilanteen", kuten lääkäri sen ilmaisi. Meillä olisi ollut mahdollisuus päästä Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen asuntoon sairaalan lähelle yöpymään koko perhe ( tähän mahdollisuuteen monet kauempaa olevat tarttuvat). Ehtona oli syöminen, juominen ja kuumeettomuus. Ei nyt aivan täyty sitten kuitenkaan.. Toki tuleehan niitä päiviä.

Sitä yrittää pysyä sen näköisenä, kuin ei tässä mitään. Ollaan ja mennään tunti kerrallaan. Ei hätää. Hyvä olla ja niin edelleen, kuuluu asiaan. Vaan paskat. Olkoon kuinka asiaankuuluvaa tämä tämmöinen korkea kuume, oksentelu, veltto ja väsynyt lapsi, niin ei sitä vaan osaa ottaa kevyesti. Ja voi minä kyllä niin kovasti yritän! Yritän tottua, että on ihan vaan normaalia pitää oksennuksen jälkeen tulikuumaa lastaan sylissään, joka tärisee horkassa ja on niin hiljaa. Selvästi nieleskelee, pidättää itkuaan. Sanon, että anna itkun vaan tulla. Olkapäät värähtää ja hikinen pää painautuu lämpimään rintaan lujaa. Lujempaa, kuin koko tänä osastoaikana. Itku valuu raskaana massana ja muistan tuoreen neuvoni. "Anna itkun vaan tulla"  Ja se tulee. Puristan lastani hellästi, ettei sattuisi. Siinä me ollaan itkuisena myttynä. Pienempi itkee ääneen ja isomman kyyneleet valuvat hiljaa kaulalle ja yöpaidalle. Kaikki on taas sinistä.


"Minä haluan vaan nukkua nyt"


Vedä pois pinnan alta

14 kommenttia:

  1. Voi rakkaat <3 Minä ottaisin syliin kummankin tytön kun siellä olisin. Maharottoman suuri ja lämmin hali <3 <3 Merja

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka surullista .kyyneleet tuli .Voimia koko perheelle <3

    VastaaPoista
  3. Halauksia täälläkin ja älyttömästi voimia molemmille teille. Tulee vielä parempia päiviä <3

    VastaaPoista
  4. Mä oon niiin pahoillani että teidän perhe joutuu kokemaan tommosta 😞 mä en käsitä miten tossa itekkään muka Tommoseen pystyis tottumaan. Meidän pojalla on vaan ollu nyt tiuhaan pahoja allergiakohtauksia ja tuntuu ettei siihenkään totu vaikka kaikki lääkärissä sitä kehottaakin. Voimia, haleja, tsemppiä ja ennen kaikkia niitä voimia❤ mä todella sydämmessäni toivon että teidän arki helpottaisi ja muistetaan lapsien kanssa teitä joka rukouksessa. ❤ (Terv. Mari, nähtiin joulun alla naistenkahvilassa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :/ Ei näihin vaan voi tottua.. Tsemppiä teille myös! Ja kiitos. <3

      Poista
  5. Yhden ainutta postausta en ole pystynyt ilman kyyneliä lukemaan. En voi käsittää miksi teidän perhettä ja varsinkin nyt tätä pientä viatonta ihmistä koetellaan jatkuvasti. "Ihmiselle ei anneta suurempaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa" sanovat. Paskan marjat..Se että olet vahva nainen ja äiti ei oikeuta tätä vääryyttä. En ole kovin uskonnollinen mutta olen rukoillut puolestanne, en voi sanoin kuvailla miten kovaa toivon Tiinan paranevan <3 Kuten aiemmin sanoin; olette mielessä joka päivä, kumpa voisi jotenkin auttaa.T.Elina K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tuntuu, että meille on nyt vähän liikaa "annettu". Mutta kelleppä tämmöset sitten kuuluis? Ei oikein kenellekkään. :/ Meillä on vaan käyny surkea tuuri. Kiitos Elina. <3

      Poista
  6. Haluaisin auttaa. Voimia lähettelen. Toivon että pieni taistelija jaksaa taistella. Luin vuokrakodistanne, mistä muutatte jos saa olla utelias? Toivottavasti joku päivä löydätte unelmakodin, jonka voitte jakaa tyttärenne kanssa. Nyt tosiaan on tärkeämpää tekemistä, mutta haluaisin että tuo ajatus saa jaksamaan. T. Liikuntavamman kanssa elävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamme Ylivieskasta Ouluun. Nykyinen on 3h+k ja uusi on 4h+k+s, joten tilaa on vähän enemmän. Oma sauna on turvallisempi, kun voi pitää eri tavalla puhtaana. Kiitos voimista, niitä tarvitaan. <3

      Poista
  7. Todella paljon voimia sinulle ja teille, ja pienelle tytölle enkeleitä ♡ Pystyn laidasta kuvittelemaan miltä tuntuu kun itselläkin on pienet lapset.. Mutta eihän tällaista kukaan tule kysymään, haluatteko ottaa sairauden vastaan, voi kun tulisikin ja voisi vastata ei... Asian kanssa täytyy vain opetella elämään.. Olette ajatuksissa, vaikken edes teitä tunne, ja toivon niin sydämestäni että tyttärenne vielä paranee ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee. Ei tätä soisi yhdellekkään lapselle tässä maailmassa. <3

      Poista