Oulussa

Nyt me ollaan oululaisia. Jännittävää ja kivaa, vähän haikeaakin. Empä olisi neljä vuotta sitten arvannut, että tulisin takaisin. Enkä kyllä olisi ikinä voinut edes kuvitella, että minulla on kaksi tytärtä ja toisella heistä syöpä. Elämä muuttuu niin nopeasti ja arvaamatta. Onneksi sen suuntia, mutkia ja kuoppia ei etukäteen tiedä.

Me saatiin tosiaan Niemen muuttopalvelu Brother Christmas:n kautta. Niemi tuki muuttoa alennuksella. :) Jouluveljen omat sivut löytyy Facebookista ja siellä on koko jutusta paljon pidemmälti. Tässä ja nyt kuitenkin haluan kirjoittaa, että tuhannesti kiitoksia kaikille sitä kautta lahjottaneille ja meitä auttaneille! Saimme ihanan uuden sohvan, johon me kaikki neljä mahdumme yhdeksi rakkausmytyksi lötköttelemään. Olemme kuitenkin tulevina vuosina paljon kotona, kun emme saa liikkua kaupoissa tai muualla Tiinan kanssa. Lisäksi meille jäi lahjakortteja, joilla ostamme ainakin jotain piristystä lastenhuoneeseen sekä tietty Kindeteitä Tiinalle ja mitä hän nyt haluaakaan ikinä syödä. :)

Tiinan tilanne on edelleen se, että osastolla pysytään. Välillä nousee kuumetta ja neutrofiilit (puolustussolut) on edelleen matalat. Luuydin toipuu nyt hitaammin. Onneksi kuitenkin eiliseltä arvo oli noussut, kun eilen niitä oli 0,1% ja tänään 0,4%. Jospa ne nyt nousis. Tiina on suustaan edelleen haavoilla ja maha on kipeä. Hän on ollut useamman päivän ravintotipassa, koska syöminen ei onnistu oikein. Hän imeskelee tikkareita ja keskittyy Kindeteiden yllätyksiin ja skippaa suklaat. Liikkuminen on hataraa ja vähäistä. Jalkakipuja ja särkyjä on. Jalkojen asento on muuttunut (jalkaterät osoittaa vähän sivuille) joka on tyypillistä sytojen seurauksena. Se korjaantunee aikanaan.

Me vuorotellaan nyt osastolla olemisia Jounin kanssa ja ollaan yöt uudessa kodissa. Helpottaa varmasti henkistäkin puolta. Nyt ei odotella ihmeitä tai huomista. Elellään rauhassa tunti kerrallaan. Kaikki on kuitenkin ihan hyvin, jos niin voi sanoa. Ilonpilkahduksia etsitään aina niin pienistä asioista, kuin tarvii milloinkin. Ilonaiheena äskettäin oli se, että tyttö pääsi kivuttoman oloisena päiväunille.

Jouluveli tuli kaveriksi ulos. :) Hän toi koko osastolle heinäkuista joulumieltä Kinder-munien ja saippuakuplien muodossa. Kaikki osasto 51 lapset saavat pientä piristystä. <3


(P.s. Jostain syystä eka postaus oli poistunu. Tämä näyttää nyt pöhölöltä, ku liitin tekstin tähän kopioimalla. Mutta onneksi selvää kumminki saa.)