7. heinäkuuta 2016

Kumpa

Kumpa kaikki menisi tänään hyvin. Päivä tulee olemaan erityisen raskas, kun on täällä kaukana Tiinasta. Onneksi Jouni pääsi tervehtyneenä Ouluun ja lähti aikaisin sinne ajamaan. Tiina viedään leikkaussaliin viimeistään klo 10.00.

Tiinan kivut ovat lisääntyneet ja paljoa valoa ei niistä surkeista kasvoista näe. Vatsakivut ovat kovat ja sytostaatit ovat tehneet suuhun tuhojaan. Vatsa ultrattiin eilen varalta, mutta siellä ei onneksi näkynyt poikkeavaa. Suuta hoidettiin eilen ja hoidetaan tänäänkin laserilla hammaslääkärin toimesta. Laserhoito on tarkoitettu suun haavaumien hoitoon ja se on täysin kivutonta ja sillä saadaan tuloksia heti. Tiina on myös saanut ihan kunnon kipulääkettä kurkkunsa ja suunsa vuoksi, koska ei ole enää suostunut syömään. Itkuisuus on vähentynyt, mutta iso osa pahaa mieltä on varmasti henkistä.

Olen itse nyt Ylivieskassa Sinjan kanssa kahden. Sinja on räkäinen ja minä itse en oo ihan mahottomassa taudissa, ku lähinnä kurkku on turvonnut ja nieleminen vaikeaa. Oon yrittäny hoitaa meidän ylimääräisten tavaroiden myyntiä, jos niistä kertyisi vähän säästöön rahaa. Tulevien kuukausien rahatilanteet on täysi mysteeri ja kieltämättä pelottaa.

Tänään on tosiaan tasan 2 viikkoa Tiinan hoitojen aloituksesta ja tänään on se tärkeä, suuntia jo antava luuydinnäyte. Syöpäsolujen toivotaan vähentyneen, mutta täysin niiden ei tarvitse olla pois. Vielä on kaksi viikkoa hoitoa edessä, joiden lopulla blastien tulis olla 0% valkosoluista. Jos näin ei ole, hoito kovenee ja nousemme kohti suurempaa taistelua. Nyt pitää vain toivoa, rukoilla ja pyytää kaikkien mahollisten maailmojen, mielikuvitusten ja rinnakkaisuniversumien olentojen suojelusta ja hyvää onnea. Tulokset luuytimestä tulee tänään iltapäivällä tai huonolla onnella vasta huomenna. Kumpa tulisi tänään. Kumpa olisi hoidollisesti lupaava tulos. Kumpa. <3


Tässä meidän Kissa-kissa lasipurkissa. <3 Kotona olemisen aikana lisään postauksiin erilaisia kuvia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti