Tankkaushommia ja taidetta

Alkupäivä meni tytöllä peiton alla nukkuen. Kuumetta alentavaa lääkettä, pahoinvoinnin estolääkettä sekä trombosyyttejä, eli tuttavallisemmin aurinkopussin sai. Trombosyytit oli romahtanu alas ja arvo oli enää 11, kun se eilen oli melkein 80. Myös hemoglobiini oli tankkausrajalla, joten mansikkahillopussikin tiputeltiin (hb80 tasan, eilen 105). Parempi olis niitten syöpäsolujenki tuhoutua, kerta nuita terveitä nuin kaatuu. Ihan parasta, että nuita saa kuitenkin pusseista! Valkosoluja ei voi saada, kuin oman kehon tuottamana, joten ne terveethän niistä häviää myös ja siksi tämä kuumeilu on toistuvaa. Kieltämättä pelkäsin noroa tai muuta pahempaa, mutta onneksi ei sentään ollut sitä. Kuume oli aluksi 38,5 ja sitten 39 lääkkeen jälkeen, mutta onneksi se lopulta käväisi lähempänä normaalia. Nousi kuitenkin illaksi, mutta tyttö oli hyväntuulinen ja iloinen, oma itsensä.

Voisinkin kertoa, millainen tyttö tuo meidän pieni Tinttarainen sitten on pohjimmiltaan. Monet teistä lukijoista tuntevatkin tuon eloisan, hassuttelevan ja kiltin tytön, mutta joukossa on jo vierailumäärien perusteella suurin osa tuntemattomiakin. Tiina on tosiaan hyvin herkkä tyttö, joka usein saattaa itkeä esim siksi, jos jollekkin toiselle käy kipeää. Tai jos jossain on vaikkapa kuollut lintu tai vaikka vain liian kaunis perhonen. Tiina halaa, pusuttaa ja silittää. Pyytää itse oma-aloitteisesti anteeksi, kiittää ja kehuu muita herkästi. Taiteilijasielu, musiikkia rakastava, runoista pitävä ja hyvin, hyvin empaattinen. Määrätietoinen, mutta jotenkin myös varovainen. Huumorintajuinen. Joskus epävarma, mutta rohkaistuu nopeasti, kun autetaan. Tiina on ollut aina kova puhumaan ja oppikin sen taidon ajoissa. Myös piirtäminen on ollut tytölle aina mieluista. Nyt osaa jo joukon lauluja ja lauleskeleekin mielellään.

Millainen Tiina on sitten tänään? Varmasti kaikkea tuota, mitä aina ennenkin, mutta suurin osa luonteesta ja ominaisuuksista on tuolla jossain, minne me muut emme näe. Kuin aarrearkussa odottamassa parempia aikoja. Nyt tuo lapsi on etäinen, hiljaisempi, väsyneempi ja surumielinen. Toki sairauden takia tämä kaikki, mutta silti se kyllä musertaa osan minusta äitinä. Apaattinen katse, ahdistunut tyttö ja ruokahaluton suurimman osan ajasta. Jos hän saisi päättää, hän vain nukkuisi tai tuijottaisi seinää kyljellään maatessa kissariepuaan rutistaen. Syliin hän ei missään nimessä halua ja kun kysyn hymyillen varovasti, että "Miksi et tulisi?", niin vastaus kuuluu melkein aina, että "Äiti, en minä osaa puhua. En minä vaan osaa." 

Olemme kertoneet Tiinalle hänen sairaudestaan kutakuinkin niin, että hänen sisällään on iso pipi, joka pitää hoitaa sairtaalassa pois. Sitä ei näe, mutta sen voi hoitaa. Lääkettä menee letkuun ja hän paranee vielä. Sitten pääsemme taas kotiin. Yksinkertaista. Voi luoja, kun kaikki olisikin noin yksinkertaista meidän aikuisten maailmassa. Minäkin kyllä haluan uskoa, että asia on noin, mutta kun olen rehellinen itselleni, niin tiedän, ettei se ihan noin mene. Tähän 2,5v:n aijaksi mahtuu paljon haasteita, pelkoja, painajaisia, kipuja, pettymyksiä ja odottamista. Ne on niitä asioita, joilta sitä yrittää pienokaistaan suojella mahdollisimman pitkälle. En suunnittele Tiinan kuullen seuraavaa päivää. En ulkoilua edes. En halua, että kuumeinen potilas kipujensa lisäksi joutuisi sietämään vielä turhia pettymyksiäkin. Jo tunti eteenpäin tuntuu liian kaukaiselta. Me elämme siis hetkessä Tiinan silmissä ja hyvä niin. Minä jaksan kantaa nuo pettymykset kyllä. Jaksettavahan mun on kuitenkin joka tapauksessa matkamme kokonaisuudessaan.

Mutta tosiaan, Tiina virkostui uusista punasoluistaan niin, että jaksoi kuumeesta huolimatta piirtää äidin uuden kalenterin taakse. Ja ihanania kuvia hän piirsikin. <3 Alla muutama taideteos. Syystä tai toisesta kaikista hauskimmat ja oleellisimmat osat ihmisissä ovat nyt pyllyt. Kyllä. Pyllyt. Jokainen hahmo saa omansa ja sitten niille hihitellään hurjasti. :D

Meillä on siis Leevi-kissa ja Kissa-kissa lemmikkeinä kotona. :)

Kukalla ei siis ole nenää, vaan se on kärpänen. Tämä oli oleellinen asia tottakai. <3

Tässä vielä Tiinan tekemä käsikoru äidille (29.6.2016). <3 Minua neuvottiin tarkkaan, kuinka äiti ei sitten saa syödä nuita pastillin näköisiä, koska ne vain näyttää pastilleilta. Lupasin olla syömättä! :D Solmin korun kiinni ja pujotin lopuksi tähtihelmen koruun. Tiina pujotteli kaikki muut ja valitsi värit.

Kyllä mulla on suuri onni ja kunnia olla juuri tämän lapsen äiti. <3