Tiina on edelleen itkuinen ja paino oli tullut sen verran alaspäin, että nenämahaletkua jo harkittiin, kunnes tyttö alkoi viimein syömään. Lähinnä pottumuusia ja vaahtokarkkeja itkien, mutta kuitenki syö! Suu ja kurkku on edelleen hyvin kipeät ja vaipan alta iho on ärtynyt sekä edestä, että takaa. Tinttara on kumminkin jaksanut tänään tehdä palapelejä sekä piirtää. Oli niin ihana kuulla voinnin kohenemisesta. <3 Hellyys on edelleen nounou, mutta hänen ehdoilla mennään, tietysti.
Kuume on nyt pysynyt onneksi pois ja osa suun rikkeymistä on parantunut. Veriarvot on ihan ok; hb 92, tromb 83 ja leuk 1,7. Leukkarit oli vielä eilen 0,6 (ollu hoitojen aikaan 0,3-0,6 pääsääntösesti), joten pientä nousua havaittavissa. Maksa- ja munuaisarvot on hiukan viitetajojen ulkopuolella, mutta vain vähän.
Aamulla sitte anestesia, lyp ja selkälääke. Sitte sytotiputukset (kaksi eriä jälleen) eli sama, ku diagnoosipäivänä. Se vähän rankempi setti siis. Tosin ei varmaan mitään verrattuna siihen, jos blockeja jouduttas alottelemaan korkean riskin mukaan. Niissä sytot menee jopa viisi päivää putkeen.. Jos 4vk hoidosta blastien osuus on yli 25%, niin sitten siirrytään rankempiin hoitoihin. Mutta nyt niitä ei kannata miettiä. Nyt vaan pää kylmänä päivä kerrallaan.
Tulokset lypistä pitäis tulla jo iltapäivällä. Alussa blastien osuus oli jotain 70%, päälle tai alle. Nyt pitäis sitte olla reippaasti vähemmän. Saatais suuntaa ennusteelle ja hoitosuunnitelmille. Nythän meijän uus hoitopäivä on sitte maanantai. Tästä seuraava on sitte maanantaina taas. Väliinhän voi tulla lykkäystä jälleen infektioiden vuoksi, joten vielä ei tiedä sitä tuomiopäivää. Viidentenä sytostaaattipäivänä se ratkaseva lyp otetaan. Nyt siis tiedossa 3/5 ja puoliväli alkuhoidoista.
Voin kyllä myöntää, että pelottaa, oksettaa, tärisyttää ja ahistaa. Nyt vaan tunti kerrallaan kohti tuloksia. Ku tulis jo iltapäivällä, eikä venyis tiistain puolelle!
Puistoon matkalla joku puuttui kyydistä. </3
Jasmiini tuoksuna on yksi parhaista. <3 Tyttöjen mummulassa kukki kukka jos toinenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti