Tuikkii tähti pienoinen

Ihan aluksi kerron, että Tiinan keuhkokuvissa näkyi jonkinlaista varjostumaa, mutta lääkärin mukaan se voi olla merkki viruksesta. Kyseessä ei ole keuhkokuume. Nyt vain odotellaan, jotta tytön olo kohenee. Hän on saanut morfiinia ja lisää laserhoitoa suun haavoihin. Yskä on voimakasta ja kurkustaan sekä suustaan laoäpsi on hyvin kipeä. On syönyt vähän ja jopa hymyillyt hiukan tänään, mutta suurin osa ajasta menee itkiessä. Hän torjuu Jounin läheisyyden, ei halaa tai halua syliin. Nukkuu paljon ja ei edelleenkään halua edes kuulla mun ääntä.. meidän pieni Tinttarainen. Sylitakiainen, hellyyttä ja läheisyyttä rakastava murunen. Ilo ja kaikki, mitä Tiina on.. kaikki on valunut pois. Missä on se pienen tytön kipinä? Millä se saadaan esiin?

Miten hitto tätä voi kestää?! Mitään ei voi tehdä. Ei voi auttaa. Saa seurata vierestä, ku lapsen minuus murenee ja itsetunto on kaukainen muisto enää. Päivän iloisin asia on kokonaan juotu pillimehu.. Oikiasti. :( Kyllä me tämä perheenä kestetään, mutta ku olis edes joku, millä lapsi piristyisi. Kun kipu saataisiin pois. Henkinen kipu paranee vain ajalla. Siihen asti on kovetettava itsensä jotenkin. Kovetettava niin, ettei hajoa palasiksi. Kuitenkin niin, että huomaa pienetkin vivahteet, valonpisarat, joihin tarttua. Joiden avulla saa lapsensa edes harkitsemaan jotain, joka voisi piristää.

Mää tekisin mitä vaan. Hankkisin mitä vaan. Luopuisin kaikesta omistamastani. Mistä vaan. Mutta mikään ei auta. Sen verran oon koonnut voimiani, että oon yrittäny myydä meidän irtaimistoa. Ylimääräisiä tavaroita, koristeita. Jotta olisi vähän takataskussa, jos keksii jotain, mikä voisi auttaa tai piristää. Lisäksi taloudellinen tilanne on täysi mysteeri, joten nuo säästöt saattavat kulua ihan elämiseen. Junalippuihin, bensaan, parkkiaikaan ja bussilippuihin. Nuudelikuppeihin. Kahvipakettiin. Maitoon. Sairaalassa ylipäätään johonkin, joka energiaa tuo, vaikka välillä ruoka onkin väkisin nieltävä. Nyt kotona tosin yritän syödä Sinjan kanssa yhdessä. Mallia näyttääkseni. Onneksi hän on niin pieni, ettei ymmärrä ihmetellä, jos äiti ei syö. Ku muistais edes juoda.

Tänään ja eilen meillä on käynyt tavaroiden ostajia. Olen saanut monta kannustavaa kommenttia ja myötätuntoa ainakin repullisen. Kiitos. <3 Jokainen sana merkitsi, paljon.

Jo ennen, kuin Tiina oli edes matkalla maailmaan, tähti oli symbolina jotenkin oma, kun mietin tulevaa esikoistani. Lapsettomuusblogin nimi viittasi tähteen ja positiivisen testinkin jälkeen maalasin tähtiä bolakoruun, joka helisi vauvamahan päällä. Käytän vielä nykyisinkin niitä käsitöissä ja piirtelen ihan huomaamattakin niitä papereiden kulmiin ja tai ostoslistoihin. Tein kuvassa olevan tähtilampunkin. Tiina rakastui siihen heti. Tiina muistaa tähtirunon ulkoa, joka on yksi niistä, joita joka ilta luemme. Ilmeisesti se on tuutulaulu, mutta me luemme sen yhdessä runona. Se menee näin:

"Tuikkii tähti pienoinen

mikä olet, tiedä en

Siellä yllä maailman

Timanttina taivahan

Tuikkii tähti pienoinen

mikä olet, tiedä en" 

Meidän pienoinen tähti. <3