7. heinäkuuta 2016

Tuikkii tähti pienoinen

Ihan aluksi kerron, että Tiinan keuhkokuvissa näkyi jonkinlaista varjostumaa, mutta lääkärin mukaan se voi olla merkki viruksesta. Kyseessä ei ole keuhkokuume. Nyt vain odotellaan, jotta tytön olo kohenee. Hän on saanut morfiinia ja lisää laserhoitoa suun haavoihin. Yskä on voimakasta ja kurkustaan sekä suustaan laoäpsi on hyvin kipeä. On syönyt vähän ja jopa hymyillyt hiukan tänään, mutta suurin osa ajasta menee itkiessä. Hän torjuu Jounin läheisyyden, ei halaa tai halua syliin. Nukkuu paljon ja ei edelleenkään halua edes kuulla mun ääntä.. meidän pieni Tinttarainen. Sylitakiainen, hellyyttä ja läheisyyttä rakastava murunen. Ilo ja kaikki, mitä Tiina on.. kaikki on valunut pois. Missä on se pienen tytön kipinä? Millä se saadaan esiin?

Miten hitto tätä voi kestää?! Mitään ei voi tehdä. Ei voi auttaa. Saa seurata vierestä, ku lapsen minuus murenee ja itsetunto on kaukainen muisto enää. Päivän iloisin asia on kokonaan juotu pillimehu.. Oikiasti. :( Kyllä me tämä perheenä kestetään, mutta ku olis edes joku, millä lapsi piristyisi. Kun kipu saataisiin pois. Henkinen kipu paranee vain ajalla. Siihen asti on kovetettava itsensä jotenkin. Kovetettava niin, ettei hajoa palasiksi. Kuitenkin niin, että huomaa pienetkin vivahteet, valonpisarat, joihin tarttua. Joiden avulla saa lapsensa edes harkitsemaan jotain, joka voisi piristää.

Mää tekisin mitä vaan. Hankkisin mitä vaan. Luopuisin kaikesta omistamastani. Mistä vaan. Mutta mikään ei auta. Sen verran oon koonnut voimiani, että oon yrittäny myydä meidän irtaimistoa. Ylimääräisiä tavaroita, koristeita. Jotta olisi vähän takataskussa, jos keksii jotain, mikä voisi auttaa tai piristää. Lisäksi taloudellinen tilanne on täysi mysteeri, joten nuo säästöt saattavat kulua ihan elämiseen. Junalippuihin, bensaan, parkkiaikaan ja bussilippuihin. Nuudelikuppeihin. Kahvipakettiin. Maitoon. Sairaalassa ylipäätään johonkin, joka energiaa tuo, vaikka välillä ruoka onkin väkisin nieltävä. Nyt kotona tosin yritän syödä Sinjan kanssa yhdessä. Mallia näyttääkseni. Onneksi hän on niin pieni, ettei ymmärrä ihmetellä, jos äiti ei syö. Ku muistais edes juoda.

Tänään ja eilen meillä on käynyt tavaroiden ostajia. Olen saanut monta kannustavaa kommenttia ja myötätuntoa ainakin repullisen. Kiitos. <3 Jokainen sana merkitsi, paljon.




Jo ennen, kuin Tiina oli edes matkalla maailmaan, tähti oli symbolina jotenkin oma, kun mietin tulevaa esikoistani. Lapsettomuusblogin nimi viittasi tähteen ja positiivisen testinkin jälkeen maalasin tähtiä bolakoruun, joka helisi vauvamahan päällä. Käytän vielä nykyisinkin niitä käsitöissä ja piirtelen ihan huomaamattakin niitä papereiden kulmiin ja tai ostoslistoihin. Tein kuvassa olevan tähtilampunkin. Tiina rakastui siihen heti. Tiina muistaa tähtirunon ulkoa, joka on yksi niistä, joita joka ilta luemme. Ilmeisesti se on tuutulaulu, mutta me luemme sen yhdessä runona. Se menee näin:

"Tuikkii tähti pienoinen
mikä olet, tiedä en
Siellä yllä maailman
Timanttina taivahan
Tuikkii tähti pienoinen
mikä olet, tiedä en" 

Meidän pienoinen tähti. <3

13 kommenttia:

  1. Tsemppiä koko perheelle taisteluun. Itku päässyt monesti. ❤

    VastaaPoista
  2. Muistan niin nuo samat fiilikset kun tätä kävin läpi oman lapseni kanssa ❤️ Meneekö teillä kortisoni? On mahtavaa lukea kuinka lääketiede on mennyt eteenpäin hoidossa..esimerkiksi nämä laserhoidot suun haavaumiin ja tablettien kalvot! Kaikki on eteenpäin, pienikin oivallus joka jollain tavalla helpottaa näitä pieniä taistelijoita! Suojelusenkeleitä matkaanne ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee kortisoni. Et arvaakkaan, kuinka sun kommentti lohdutti juuri nyt. <3 Kiitos. <3

      Poista
  3. Tiinan hymy tulee vielä takaisin, usko pois. Meillä kävi ihan samoin hoitojen alussa. Ei hymyillyt, lopetti puhumisen, ei antanut koskea eikä halunnut syliin. Se oli todella raastavaa. Mutta tuli se päivä, kun hymy ja puhe palasi ja sain taas omaa pientäni hoivata. Päivä kerrallaan ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kiitos. <3 :'( Itku pääsi.. se on niin eri lukea saman kokeneelta. Meidänki pieni joskus vielä hymyilee. <3

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Voimia teille molemmille vanhemmille ja pienelle taistelijalle ❤ En osaa edes kuvitella miltä tuo tilanne äitinä tuntuu, kun mitään ei voi itse tehdä pienen voinnin paranemiseksi. Vain katsoa vierestä ja odottaa. Mutta uskon, että se on tällä hetkellä maailman tärkein asia Tiinalle. Että olette läsnä koko ajan. Vaikkei hän halua syliin eikä halia, niin hän tietää, että vanhemmat ovat vieressä. Se on todella paljon, se on kaikki.
    Vaikken teitä tunne, olette ajatuksissani ollut paljon siitä lähtien, kun blogia ekan kerran luin. Pienelle voimia ja toivotaan, että huominen tuo jo valonsäteitä tilanteeseen. ❤

    VastaaPoista
  6. Voi Tanja ei voi kuin itkeä kun lukee tarinaasi. Kaikkea hyvää koko perheelle ja etenkin pienelle potilaalle <3 Kirjoitat todella hyvin kaiken raskaan keskellä. Halauksia <3

    VastaaPoista
  7. Tuohon rahalliseen tilanteeseen.. Saisko apua Sylvalta? Onko sairaalassa sosiaalityöntekijä neuvonut vielä mitä tukia voitte saada, ja matkakorvausasioissa neuvonut? Olisi yksi murhe harteilta pois, kun ei tarvitsisi raha-asioita miettiä ja murehtia niin paljon. Oulussa toimii myös Hope joka vois kans auttaa!
    Tsemppiä valtavasti, lähetetään oman pikkutyttöni kanssa teille iso halaus ja toivotaan parasta <3
    T. Alusta asti teidän taisteluanne seurannut äiskä Oulusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saamme hakea Sylvalta avustusta, mutta kuntoutusohjaajan kautta. Hän on kesälomalla tämän kuun, niin sitten saadaan hakemus tehtyä. Matkakorvausasiat on selvitelty ja seuraavassa hakemuksessa tältä kuulta omavastuumäärä täyttyykin ja sitten saadaan niitäkin vähän. Ylivieska - Oulu välillä omavastuun jälkeen saa mukavasti 2e Kelasta korvausta. :D Tuet on haettu ja päätöksiä odotellaan. Hopeen pitääkin olla yhteydessä, jos tulee tarve jollekkin. Kiitos sulle huolehtimisesta! Lämmittää mieltä. <3

      Poista