Käytiin nyt maanantaina sytostaatit tiputtelemassa. Selkälääkkeessä oliki nyt viikon tauko, joten nyt vaan odotellaan ajankulua ens maanantaille. Sitte se lopullinen tieto ja ennuste on nähtävissä numeroina labralapuissa ja kuultavissa lääkärin huulilta.
Me tosiaan pakattiin aamulla iso sairaalakassi ihan vaan siksi, että saatiin käyttää sitä mutka Oulussa. Täällä minäki omassa sängyssä puhelimella naputtelen ja rakkaat tytöt uinuu rauhaisaa untaan seinän takana! Meillä käy kotisairaanhoitaja torstaina ottamassa verinäytteet ja sitte niiden perusteella lähdetään Ouluun mahollisesti solutankkaukseen (veikkaan, että punasoluja haetaan, ehkä trombosyyttejä ei ihan silloin vielä). Parhaimmassa tapauksessa lähtisimme vasta sunnuntaina osastolle. Ennen klo 18 pitää olla paikalla, niin nostetaan veriarvot kohilleet, jotta voidaan tehdä se tärkeä lyp ja it-lääke antaa heti maanantaina. Suuntana on kumminki taas ihan leikkaussali ja kunnon nukutus, eikä kevyempi "nukkumatti".
Meillä on menny kotona oikeen mukavasti. <3 Ollaan ulkoiltu, käyty ajelulla, herkuteltu jäätelöllä ja hyvin varovasti istuttu leikkipuiston hietikossa. Tiinan herkkua on nyt nugetit ja Kinder-munat. Myös pottumuusi, hapankorppu ja kaurapuuro maistuu. Ranskalaisia ja verilättyjäkin välillä makustelee. Limsaa ja maitoa haluaa juoda. Mietiskelin, että mitenhän tuota pärjättäis, jos kiellettäis nuo herkut Tiinalta? Osastollahan on tosiaan kaikki mahdollinen makea ja rasvainen. Suklaavanukkaita, sipsejä, limsaa, jäätelöä... Kaikkea. Tässä vaiheessa on tärkeää, että lapsi söisi edes jotain. Vaikka voita suoraan paketista tai kermaa purkista. Kunhan jotain menee, ettei suolisto mee ns. lepotilaan. Vaikka veriarvot on "hyvät", niin ne on hyvät vain leukemiapotilaan tilanne huomioonottaen. Me voidaan iloita hb 80 arvosta tai vaikkapa, että trombosyyttejä on vielä jopa 50. Normaalisti hb on kutakuinkin vähintään 110 ja trombot n. 200-300. Näiden arvojen vaikutus on kuitenkin se, että ihminen uupuu ja väsyy. Siksi on tärkeää, että energiaa tulee ruuasta ja se auttaa vähän jaksamaan paremmin.
Meillä on tosiaan ens viikolla se muutto, joten kirjoittelen harvemmin mahollisesti. Toki, jos aihetta tulee, naputtelen.
Kiitos, kun elätte meijän mukana tätä matkaa. <3
Aivan upeeta että pystytte olemaan kotona koko perhe yhdessä ❤️ Se on parasta lääkettä! Mä tätä sun blogia ahkerasti lueskelen ja elän samalla uudestaan meidän tarinaa. Kinderit oli muuten meidänkin ruokalistalla yhdessä vaiheessa, kylläkin vain ainoana ravinnonlähteenä 😀 Aurinkoa, hymyä ja rakkautta päiviinne ❤️
VastaaPoistaKiitos Johanna!😚
VastaaPoista