15. heinäkuuta 2016

Kotilomalla!

Ai siis mitä mää just kuulin? Kotiin? Onko sulla nyt meijän vai naapurihuoneen labratulokset?!

Olihan ne tosiaan meidän! Samalla kyselin alun selkäydintuloksia, ku jotenki en ollu pystyny niitä aiemmin kysymään. Eli alussa Tiinan selkäydinnesteestä oli tasan 100% syöpäsoluja. Nyt kahen viikon hoitojen jälkeen ja tarkemman laskelman mukaan niitä oli 0,04% jäljellä. Lääkäri kehui vastetta hoidoille erinomaiseksi. :) Käytännössä sanotaan, että leukemia on remissiossa nyt, mutta tietysti odotamme loppukuun puolelle, mikä virallinen hoitotaso meille määräytyy. Jos arvo on ekan kuukauden kohdalla alle 0,01% luuytimessä blastisolujen osalta, niin pääsisimme matalan riskin hoitokaavion mukaan eteenpäin. Peukut on kyllä niin pystyssä, että sattuu!

Tänään meitä saapui taksi noutamaan. Huoneesta kertyi vaivaiset kaksi isoa kestokassillista sekä kaksi täyttä muovipussia kampetta.. Kyllä sitä vaan tarvii. Ja alussa liiottelee tavarouden tarpeellisuutta. Maanantaina palataan takaisin 1/4 määrällä kyllä.

Taksimatka oli kaatosateen vuoksi hidas, mutta viimein perille päästiin. Tytön jalat oli istuessa jäykistyny sen verran, että kannoin hänet ylös kotiovelle. Voi sitä pienen riemua! Tai no pienten riemua tarkemmin. <3

"Iiihhihhii TIIIAAAA" huusi Sinja ja tepasteli kädet levällään Tiinan luo ja kosketteli Tiinan kissariepuja Silmät loistaen. Tiina kihersi mielihyvästä ja kummasti alkoi jalatkin kantamaan. Pian maalattiin, syötiin, tehtiin palapeleja ja hypisteltiin kolikoita. :) Kaikkea tuttua, turvallista ja kivaa! Kotona on parasta, vaikka aamulla osastolla itku pääsi useamman kerran, ku ei millään olis neiti halunnut sängystä nousta. Kotiinlähtö oli päässä iso mörkö. Olihan sairaalassa oleminen jo yhtäkuin normiarki. Mutta onneksi koti on siellä, missä perhekin. Nyt se on Ylivieskassa.

Mua jännitti niin tämä päivä, etten uskaltanu ees tänne siitä mahollisuudesta kirjottaa. Jotenki tuntu, että ei uskalla mennä asioiden edelle. Mutta nyt täällä ollaan, Tiinalla on normaali lämpö, iltalääkkeet masussa ja hän nukkuu huoneessaan siskonsa kanssa. <3

Alla kuvin tämä päivä. :)


 Viimeiset aamun hetken tabletilla


"Äiti tuo on sulle ja tää mulle sopivaa luettavaa" :D

 "Mua jännittää tää taksi.."


 "Kiitos lahjakortista! Mää haluan ikioman tabletin!"


 Neiti laskee äitin ja isin sohvankeräysrahoja :D


Palapelit on parhaita ikiomassa sängyssä <3

8 kommenttia:

  1. Mukavaa ja ihanaa, kun pääsitte kotiin. Päivä kerrallaan. Lämpimin ajatuksin Tiinaa ja teitä kaikkia ajattelen. Muostan iltarukouksessa. Enkeleitä!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa!!! Todella hienoa♡♡♡

    VastaaPoista
  3. Ihana lukea hyviä kuulumisia <3 Olette olleet mielessä. Minulla on siunattu rukousliina Tiinalle. Toimitan sen siskon kautta (Niina). Rukousliinan voi laittaa mieluusti vaikka Tiinan tyynyliinan sisään. Sitten odotamme ihmeitä, Taivaan Isän parantavaa kosketusta :). Juuri kuulin ihmeen pikkupojasta, jolle pojan mummo oli vienyt rukousliinan ja kasvain oli hävinnyt kokonaan pienen päästä. <3 Heli

    VastaaPoista
  4. ihania kuvia ihanasta aurikoisesta Tiinasta <3
    meinasi taas tulla ilon kyyneleet silmiin ja pala kurkkuun kun miettii tuota sisarusten tapaamista <3

    ihanaa kotiaikaa nyt teille!
    olette ajatuksissani!

    VastaaPoista