12. marraskuuta 2016

Kiitollisuus on syvää

Pikkuiset, räkäiset nokat tuhisee ja sitäkin räkäisempi yskä kuuluu välillä tyttöjen huoneesta. Tiinalla röhä on pahempi kylläkin, mutta onneksi ei kuitenkaan mikään kamala tauti ole ainakaan vielä. Yleisvointi hyvä, ei lämpöä, ei kipua. Vain paikoillaan junnaava flunssa. Tässä nyt jännitellään, miten Sinjan maanantain (1v6kk) neuvolan käy. Käynnillä olis muutakin merkitystä, kuin kehityksen seuraaminen; influenssarokotteiden antaminen Sinjan lisäksi minulle ja Jounille. Tänä vuonna influenssaa on alkanut ilmaantua normaalia varhaisemmassa vaiheessa, osasivat osastolta ja kotisairaanhoidosta kertoa. Tarkkana saa olla ja käsiä pestä ja desinfioida joka käänteessä. Ihmismassoihin ei kannata suunnata edes meidän vanhempien. Ihan vaan varulta. Välttyypähän joulun ajan ruuhkilta ja tungokselta. Nettikaupat auttavat joulupukin töissä meitä arkalaisia.

Tämmöisinä sesonkiaikoina kaikki oikein korostuu. Kuinka erilaista elämää me eletäänkään?  Jouni voisi hyvin olla töissä ja tytöt päiväkodissa, Tiina ainakin osa-aikaisesti virikkeiden vuoksi, jos elämä olis ennallaan. Työpaikkojen pikkujoulut, päiväkotien joulujuhlat, jouluruoat ravintolassa (ollumeillä perinteenä kerran joulussa käydä herkuttelemassa ennen aattoa valmiissa pöydässä), lasten kanssa lelujen hypistelyt kaupoissa, kauppojen joulupukit, joulunavaukset, kerhojen askartelut ja leikit, vierailut, juhlimiset muutenkin. Tähän vuodenaikaan on siunaantunut useammat synttärit ja juhlat. Kaikki nämä ovat kiellettyjen listalla. Me käytännössä istutaan kotona, toivotaan pakkasta (pöpöt kuolee paremmin) ja toivotaan, että joku tulisi vierailulle. Joku, joka ei ole ollut kipeä lähiaikoina. Tuntuu, että jokainen on vähintään hetki sitten ollut, jos ei nyt tällä hetkellä sitä ole. 

Vaikka toisaalta, kovin moni meillä ei edes käykkään tosin. Useat ihmiset ovat kaikonneet. Moni  on livahtanut facebookin kaverilistalta ja sitäkin muitakin juttuja on sattunut. Yksi ystäväni, joka on ollut yksi tärkeimmistä, blokkasi minut/meidät täysin kymmenen vuoden ystävyyden päätteeksi. Ei vastannut enää viesteihin, ei edes lukenut niitä. Ei vastannut puheluihin. Kulki alkutaipaleemme mukana, mutta sitten kaikki muuttui. Takki auki jäin ja luovutin. Luottamukseen todellakin nakertui pysyvä aukko. Tytöillä on molemmilla viiden kummin sijaan nyt neljä, jotka ovat elämässämme mukana. Tällä ystävällä oli omissa silmissäni kunnia saada olla molempien tyttöjen kummina. Se oli selviö. Mutta mitäpä tätä enempää vatvomaan, hän teki valintansa. Lähelleni en enää niin helposti päästä ketä vain. Haluan vastavuoroista ystävyyttä; olla toisen tukena ja tarjota apua tietäen, että sitä itsekkin voisin saada, jos todellinen hätä tulee. Syöpä todellakin tuohoaa monella tapaa ympäriltään asioita, mutta onneksi monet myös ovat pysyneet läheisinä. Tämä on ollut todellinen koetinkivi ja toisaalta hyvääkin siinä on ollut. Tiedän nyt paremmin, ketkä todella haluavat olla osa meidän elämää, vaikka se nyt hetkellisesti on rankkaa. Paljoa en muutenkaan pyydä. Minulle riittää, että vaihdetaan edes joskus kuulumisia tai vaikka, että tiedän sen, että he ylipäätään ovat olemassa. Vain yhteydenoton päässä. Omasta mielestäni olen ystävänä auttavainen ja lojaali, annan vaikka vähästäni. Toiselta en kaipaa samaa, minulle riittää luottamus. Olen sen arvoinen. Meistä jokainen on.

Mitäs tässä sitten muuta? Labravastaukset oli eilen hyvät, tankkauksia ei tarvittu (ulkomuistista noin: hb 106, tromb 110 ja leuk 2,0). Maanantaina sitten jännitellään, mitä arvoja sitten saadaan luettaviksi. Sen perusteella aloitetaan suun kautta otettava sytostaatti (merkaptopurin), jos kaikki vaan olis riittävän mallillaan ja arvot noususuhtanteessa. Saapa nähdä!

Isänpäivää vietämme muffinsein. Kortti annettiin tänään jo, kun Tiina ei malttanut odottaa. Isovanhemmat saavat omansa alkuviikosta postin kautta. Postin kautta tulee myös yksi isänpäivälahja; uudet tuulettimet Jounin tietokoneeseen. Sellainen tuo meidän nörtti-isi on. :D Rakentaa ja huoltaa elektroniikkaa. Vierestä en voi muuta, kuin ihailla hänen taitojaan. Itse parturi-kampaajana osaan hiukan eri alan asioita. :)

Vaikka tämä postaus olikin hiukan negatiivissävytteinen, niin haluan loppuun kirjoittaa sanasen kiitollisuudesta. Ennen nukkumaanmenoa yritän joka ilta miettiä edes yhden kivan asian, josta olen kiitollinen. Mistä olen siis nyt? Ihanasta perheestämme. <3 Rakkaasta miehestäni, joka on maailman paras isä. Ihan oikeasti; paras! Touhuaa lasten kanssa yhtälailla, hoitaa, huolehtii kodistakin, paljon. Korjaa aina vaan ja saa ehjäksi. Minutkin. Sai jo pian kuusi vuotta sitten ja saa edelleen lähes päivittäin, kun välillä vain murenen ja hajoan. Korjaa, hoivaa ja eheyttää. Muistuttaa positiivisuudesta, ei taatusti torju millään tasolla koskaan. Puhaltaa, kun on pipi ja ottaa syliin meistä jokaisen. Jouni on yksi iso sydän ja ilo. On "helppoa" (tuskin se täysin helppoa on koskaan) kasvattaa tuollaisen ihmisen kanssa lapsista hyviä ihmisiä. Hymyileviä ja kivoja tyttöjä. Jotka ottavat toisen huomioon ja lohduttavat, pirkahtelevat riemua ja luovuutta. Meidän ihanat tytöt. Ainutlaatuiset ja niin rakkaat.

Kyllä minulla on aihetta kiitollisuuteen. Joka päivä!


Kindersuklaata suupielissä. Mahtavaa, kun on oppinut ajamaan. Ja kun ylipäätään voi kivuitta ajaa. <3

14 kommenttia:

  1. Oon surullinen sun puolesta, että ystäviä on hävinny elämästä. Toisaalta uskon ja luotan, että noin ihana ihiminen kohtaa vielä poluillaan uusia, luotettavia ystäviä. En henkilökohtaisesti voi mitenkään hyväksyä tai ymmärtää tuollaista käytöstä aikuisilta ihimisiltä. Koitin miettiä asiaa monelta kannalta, mutta ei. Ei ei ei. Te olette nyt ne ketkä on keskipisteenä (ettekä mitenkään omasta halusta) ja teidän ehdoilla mennään. Jokainen jaksaa ainakin viestiin vastata. Aina. Vaikka vain sydän hymiön jos ei muuta. Toivon sydämestäni, ettei kukaan minun elämässäni käyttäytyisi noin, en haluaisi olla tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä. Lähetän teille hurjasti voimia ja erityisen rakkaita terveisiä Tinttaralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. <3 Tätä asiaa oon muutaman ystävän kanssa puinu, eikä sitä kukaan ymmärrä mistään vinkkelistä. Yhtään pahaa sanaa en ole kirjoittanut tai sanonut. Lienee jää mysteeriksi sitten. On ollut sitä nyt kaksi kuukautta. Mutta keskitys oikeisiin ystäviin. Heitä on. <3

      Poista
  2. Kiitos tästä blogista <3
    1,5 vuotiaalla kummipojalla todettiin samainen leukemia 2kk Tiinaa myöhemmin eli elokuussa.
    Tästä blogistaa saa hyvin tietoa ja ajatusta siitä, mitä on meneillään ja mitä mahdollisesti jatkossa tulossa, ja mitä vanhempien mielessä mahdollisesti liikkuu. Jokaista yksityiskohtaa kun ei kehtaa vanhemmilta kysyä, vaikka asiasta paljon puhutaankin. Mieluummin sitä keskustellaan välillä niistä muista arkisista asioista, eikä aina leukemiasta, se kun varmasti muutenkin koko ajan mielessä.
    Paranemista Tiinalle ja voimia koko poppoolle! Voitetaan mokoma sairaus, niin Tiina kuin kummipoikakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. <3

      Kieltämättä välillä on mukava puhua ihan arkisistakin asioista ja siitä, mitä muille kuuluu. :) Itse puhun hyvin avoimesti kyllä kasvokkainkin ja vastailen kysymyksiin, mutta sekin on vähän kiinni persoonasta, miten paljon tykkää avata asioitaan. Hurjasti tsemppiä pikkuiselle kummipojallesi! <3

      Poista
  3. Itsekkin sairastan mutta aina muistutan, että on pieni ja hänen perheensä joilla on vielä vaikeempaa kuin minulla....kaikkea hyvää ja siunausta Teille toivoen♥
    ps. Seuraan jatkuvasti Teidän kuulumisia

    VastaaPoista
  4. Löysin sattumalta tän blogin heti ensimmäisen postauksen aikoihin. Olenkin jännännyt teidän puolesta ja ilon sekä surun kyyneleitä vuodattanut. Ihana tuo teidän Tiina! Olen niin iloinen teidän puolesta että tämä alkuvaihe on ollut onnistunut!
    Kurjaa että ystävä on lähtenyt. Nyt jos koskaan niitä tarvitsisit! Me ollaan täällä kaikki hengessä mukana ja voimasäteitä teille kaikille!
    Katsoin juuri Erilaiset Perheet ja Vennyn tarina. Olitte ajatuksissa koko ajan.
    Lapset ovat todella reippaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle kommentistasi. <3 Vennyn äidin kanssa olemmekin törmänneet. :) Venny on ihana tyttö! <3

      Poista
  5. On ikävä kuulla, että tuollalailla ystävä jättää :( En voisi ikinä kuvitella tekeväni tuommoista, enkä ymmärrä syitä tuollaiseen käytökseen... Onneksi on niitä rinnalla pysyviä ystäviäkin <3


    Ihana kuva reippaasta pyöräilijästä! 😊
    -Saara

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka surullista kuulla, että ystäväsi on kaikonnut. Voiko häntä enää kutsua edes ystäväksi, sillä nimenomaan ystävät eivät katoa silloin, kun toisella on vaikeaa. Ei edes silloin, kun vaikeudet kestää pitkään, jopa vuosia. Todellinen ystävä uskaltaa jopa sanoa, jos joku asia häntä ahdistaa. Taustalla on varmaan pelko. Mutta unohtuu, että se pelko on teidän jokapäiväistä elämää. Todellisuutta. Vierelläsi pysyvät aidot ystävät. Myös uusia ystävyyssuhteita tulee. Virtuaalihalaus sinulle ja perheellesi <3

    Halauksin Pirkko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi ilmi, ettei hän enää halunnut olla ystäväni, joten ystäväksi en enää edes voi kutsua. :/ Kiitos Pirkko. <3

      Poista
  7. Olen lukenut blogiasi vasta vähän aikaa, kahlattuani sen läpi yhdessä illassa. Teillä on aivan ihana perhe ja kaksi todella kaunista tytärtä! Ihailen sitä, miten olette selittäneet tämän vaikean tilanteen Tiinalle lapsen tasoisesti mm. näiden aurinkopussien muodossa. Haluaisin kuitenkin tietää, mistä tulee sininen tarina? Nimi on hauska, se on vain jäänyt mietityttämään. :)
    Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun olet löytänyt tänne. :) Sininen tarina tulee oikeastaan monestakin asiasta. Alussa ei tiedetty yhtään, millainen tästä ensimmäisestä puolesta vuodesta tulee. Blogin perustamisen aikoihin emme tienneet, olisiko Tiinalla edes mahdollisuuksia.. Onneksi nyt ollaan viisaampia ja kaikki on mennyt hienosti ja hoidot puree! Tiinan lempiväri on sininen ja sininen lisäksi on vähän surullinen väri. "Feeling blue". <3 Sininen on myös luottamuksen väri. Näistä asioista yhdistyy Sininen tarina. :)

      Poista