Pelkoa, mutta piristystäkin

Nyt on tiedossa vähän lannistunutta fiilistä ja negatiivisempien tunteiden kirjoa. Pieni varoituksen sana siis, nyt mamma vähän vuodattaa. Vähän purkaa ja vähän pelkää. Välillä pelko vyöryy yli liian isolla voimalla ja alle jää. Koita siinä sitten räpistellä pinnalla, kun voimat on ehtyneet. Onneksi ei ihan hoikimmasta päästä ole, kellyminen on helpompaa. Nahkakin on vuosien myötä paksuuntunut. Kaikki vaan sattuu lujemmin ja syvemmin, kun kyse on omasta lapsesta. Kuinka mielelläni ja kuinka kovasti ottaisin tämän kaiken itselleni. Kun vain voisin.

Mistä tämä kaikki kumpuaa? Kyllähän pelko velloo pinnan alla jatkuvasti. Pakoon voi päästä hetkellisesti, mutta sitten se jokin pikkujuttu yllättäen on se viimeinen tikki. Tulvahtaa, välillä pahasti. Pelottaa. vapisuttaa ja oksettaa. Velloo, raajoja kylmää ja pää tuntuu halkeavan. Tänään on tuntunut siltä jo moneen otteeseen. Pahimpana hetkenä pysyttelen kaukana näppäimistöstä, sosiaalisesta mediasta ja vaikkapa kaupoista. En halua vollottaa maitohyllyillä tai vuodattaa tuntojani muiden luettaviksi. En halua vähätellä tavallisemman arjen haasteita. En halua levittää pahaa oloa ympärilleni. Olen itsekseni, omassa kuplassani kateellinen koko muulle maailmalle, jotka saavat painia eri tason ongelmien kanssa. Kun ei löydy pikkujouluihin sopivansävyistä pitsimekkoa tai kun töissä on nyt enemmän hulinaa joulun alla. Hitto. Minäkin haluan mekko-ongelmia ja hulinaa. Mulle kans! Mutta ei, niitä en saa. En oikeastaan saa ehkä ikinä enää. Osaanko enää pikkujutuista huolestua? Ehkä vielä joku päivä. Toivottavasti.

Eilen selittelin pitkän kaavan kautta metotreksaattitiputuksesta ja it-lääkkeestä. Uuden cvk:n lisäksi olisi ollut tiedossa siis ne. Mutta ei, elämä se jaksaa yllättää. Tiinan labra-arvoissa oli havaittavissa huomattavaa romahtamista. Hemoglobiini yli 100 arvosta > 90. Trombosyytit 230 > 150. Valkosolutkin yli 5 > 4,5. Vuorokaudessa. Vain yksi merkaptopuriinin murunen eilen illalla. Se ensimmäinen annos. Toistuuko parin kuukauden takainen tilanne ja käykin niin, että Tiina ei kestä tuota lääkettä, jota pitäisi syödä vielä kaksi vuotta päivittäin? Mitä, jos ei kestä? Mitä vaihtoehtoja on? Mitä jos tiputukset viivästyvät jälleen? Kahteen viikkoon Tiina ei ole saanut sytostaatteja eilistä pikkumurua lukuunottamatta, joten ainoa arvoja laskeva lääke on tuo eilinen. Toinen vaihtoehto on kytevä infektionpoikanen, joka on aika epätodennäköinen, kun antibiootti menee vielä huomiseen. Huomisen aamun labrat kertovat lisää, jatkaako arvot laskuaan vai mitä tapahtuu. Joka tapauksessa metotreksaatti on nyt lykätty ensi maanantaille. Katsotaan, miten Tiina kroppa kestää tuon ylläpitolääkkeen. Tähän mennessä ei olla selvitty sen kans ilman taukoja, koska solukuoppa tulee aina. Miksi Tiina kesti niin hyvin muita lääkkeitä, kun antokertoja oli enemmän takana? Miksi tämä niin tärkeä lääke vaikeuttaa näin paljon? Just tämä, jota pitäis syödä koko ajan? Voi sitä lääkäriparkaa, joka on huomenna osastolla. Mulla on niin paljon kysymyksiä.

Eniten pelottaa, jos Tiina ei yksinkertaisesti jaksa tuota lääkettä. Paljon vaaditaan kolmevuotiaan pieneltä keholta ja verituotteiden tuotannolta. Missä menee jaksamisen raja? Vaikka lapsi energisenä jaksaa touhuta, ei voi tietää, mitä sisällä tapahtuu. Mitä tapahtuu, miten tapahtuu. Miksi ja missä? Teksti saattaa olla sekavaa, annan tulla nyt kaiken ulos. En tarkistele tai jäsentele koskaan näitä tekstejä sen tarkemmin, ne vain tulevat. Yhdeltä istumalta, raakileena, suoraan sisimmästä. Tämä blogi on minun Tiinani tarinan koti, mutta myös minun tuntojeni purkamisen kaatopaikka. Kippaan pelot ja pohdinnat mieluummin tänne, kuin jätän vellomaan sisälleni. Jälkeenpäin olo on aina hiukan keveämpi. Keveämpi äiti on parempi äiti. Jaksavampi.

Jouni toi tänään osastolta tuomisina kirjeen, jonka joku teistä lukijoista oli sinne toimittanut hoitajille. Nimetön, kaunis kortti ja muistaminen. Ihan hurjan suuri piristys ja apu. <3 Kiitos sinulle kauniista ajatuksesta. Toivoit meille iloa ja sitä todella tuotit. Kiitos! <3 Jokin päivä sitten meille tuli myös virkattu kissa postissa muun muistamisen mukana ja kissa on niin symppis ja ihana. :) Itseasiassa se on jäänyt nyt vanhempien sänkyyn unia vahtimaan, mutta kulkeutuu tyttöjen mukana millon mihinkin. :D Ihanan ajattelevaisia ja ystävällisiä ihmisiä siellä ruudun toisella puolen seuraamassa ja osallistumassa ystävällisin teoinkin. Olen todella liikuttunut ja hyvilläni. <3 Kiitos kaikista ihanista kommenteista vielä. Ne piristävät joka kerta!

Näinkö taas kirjoitus päättyi positiivisiin tunnelmiin? Vanha tapa on tiukassa. ;)