5. syyskuuta 2016

Maaginen luku 24

Tiinalla oli jo kolmatta päivää crp 24. Antibioottia jatketaan normaaliin tapaan. Ilon aihettakin on, joskin pientä. Tiinalle löytyi parasetamol-pohjanen kipulääke, jonka hän saa suun kautta yökkimättä alas. Tai no aikaisemmin se ei ole kelvannut, mutta nyt se uppoaa. Nimittäin Pamol-F. Jes! Ehkä tyttö nyt uskaltaa helpommin möntää, että on kipeä?

Viime yönä Tiina ei ollut tarvinnut morfiinia enää. Tulehdusarvon ollessa koholla tyttöä ei kuitenkaan osastolta kotiuteta, vaan arvoja seuraillaan ja antibioottia annostellaan edelleen. Tiinallahan oli jälleen kolmannen kerran clostridium-bakteeri positiivisena ulosteessa ollut viime viikolla, mutta sitä ei tarvinnut lääkitä, ellei oireita ilmene. No, nyt illallapa ilmeni, kun ripuli alkoi. Joten lääkäri päättää aamulla, alkaako jälleen kerran kymmenen päivän järkyttävä kuuri. Se on vaikea, koska lääke on nestemäinen ja Tiina meinaa aina sen oksentaa. Sitä otetaan kolmesti päivässä ja joka ikisen lääkkeen kohdalla lapsi itkee, että milloin kuuri loppuu ja kyselee ennen lääkkeiden ottoa toiveikkaana, että eihän sitä kakkan makusta tarvi. Kun aina vaan sitä. Kyllähän se kiukuttaa, kun pitää pahaa nestettä väkisin niellä, vaikka oksettaa. Saa nähdä, seuraillaanko ripulia vai alkaako kuuri heti aamulla.

Iho Tiinalla on paranemaan päin. Antibioottivoide ja bebanthen voidellaan alueille kerran päivässä ja jälleen laastaroidaan. Nyt luovuttiin nuista isoista "laastareista", koska ne oli todella tiukassa iholla. Tiina joutui kestämään yli tunnin ihonhoidon tänäkin aamuna. Horkassa tärisevä lapsi kylpyammeessa kivusta huutaen jäi mun mieleen pyörimään. Minun pikkutyttöni, kaiken tämän joutuu ottamaan vastaan.. :( Hän joutuu ihan liikaa kylläkestämään. Pitää vaan luottaa, että tämä on kaikki lopputuloksen arvoista. Hinta elämästä voi olla kova, mutta sitä on valmis maksamaan mitä vain. Ku vois edes hiuksenhienon osan ottaa omille harteilleen.

Pääsin tänään itse käymään kampaajalla päivällä, kun oma äitini tuli Kinder-munien kanssa Tiinaa viihdyttämään osastolle. Tyttö oli tietysti innoissaan, mutta liekkö autossa hihittelevä äiti oli kumminki enemmän täpinöissään? Laitan huomenna tai viimeistään ylihuomenna kuvan lopputuloksesta. Oon todella tyytyväinen. <3 Kiitos Hiussalonki Solki ja Eija (sekä Pirjo). :) (Kotisivut: www.hiussalonkisolki.com ) Tämmöinen hajusteille herkistynyt mamma kyllä viihtyi.

Näistä pienistä hetkistä kodin ja sairaalan ulkopuolella yrittää nauttia sen mitä voi. Pitää vaan yrittää hetkeksi löysätä ajatusten rinki. Pikku hetkistä voi ammentaa roppakaupalla voimaa päiviin, jolloin kaikki tuntuu menevän mönkään. Pitäisi ottaa mallia lapsesta. Tänään vietettiin monta hauskaakin hetkeä. <3 Tiina osaa nauttia pieistä jutuista kovasti.

Pitää yrittää itsekkin. Edes hetkittäin.

6 kommenttia:

  1. Voimia teille kaikille suuresti, Tiinalle iso halaus ❤️

    VastaaPoista
  2. pamol-f on kyllä huippu!!
    meilläkään poika siis ei voi buranaa käyttää suun kautta kun oksentaa, suppoja kestää mutten oo enää käyttänyt.. panadol muuten ois ok mutta siinä liuoksessa on ihan hurjat ne määrät mitä pitäis ottaa tuommoisen 2-3 vuotiaan..

    tsemppiä sinne Tiinalle <3 ootte kyllä ajatuksissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hienoa, kun on vaihtoehtoja! :) Kiitos. <3

      Poista
  3. Voi pientä suloista Tiina parkaa! :( Toivottavasti pahanmakuista kuuria ei tarvinnut aloittaa! Ja toivottavasti iho ei pahene enempää! Joutuu kyllä pienoinen aivan liikaa kestämään! Voimia suunnattomasti pienelle ja koko perheelle!<3
    T:Heidi

    VastaaPoista