Arvokkaat pistokset

On se vaan arvokasta tuo syövän hoitaminen. Arvokkaat, mittaamattoman arvokkaat, on tietysti kohteetkin, joille näitä lääkkeitä annetaan. Elämä on lahja, jota ei rahassa voi millään mitata. Näillä lääkkeillä elämä pyritään pelastamaan. Näillä lääkkeillä sen saa jatkumaan, jos on onnekas ja on "saanut" taudin, joka reagoi lääkkeisiin ja joka kiltisti antaa periksi elämänjanolle. Silloin saa jatkaa elämäänsä. Millaisena se sitten jatkuu? Kuka sen tietää. Kovin kaukana tuntuu olevan joulukuu vuonna 2018. Eipä sinne asti kannata miettiä, kun varma ei voi olla edes huomisesta, saati seuraavista tunneista. Elämme veitsenterällä keikkuen, jalkapohjat haavoilla, hengitystä pidätellen. Luvattu on isoja iloisia lupauksia lääkäreiden taholta, mutta monta kuoppaa on tiedossa tällä polulla. Kuinka isoja ne sitten ovat, sitä(kään) me emme tiedä. Hyvä niin.

Lääkärin kanssa jutellessa tuli puhetta, kuinka arvokkaita pistoksia Tiinan jalkoihin piikitelläänkään. Yhden pistoksen hinta on tuhansia euroaja. Pistoksia tulee kolme viikossa ja niitä annetaan nyt neljä viikkoa. Kymmeniätuhansia euroja valuu pienen jalan hennonreisilihaksen kautta kehon syövereihin taistelemaan elämästä. Heti, kun vääränlainen valkosolu bongataan, se otetaan hengiltä. Siitä pitää nyt huolta Erwinase-lääkesoturit. Tietysti muitakin sytostaatteja vielä jatketaan viikoittain, mutta tämä pistos yksi keskeisimmistä syöpälääkkeistä. Onneksi tämä Erwinase nyt sopii ja sitä voidaan Tiinalle antaa. Aiempi pistos sai aikaan niin pahat reaktiot, että on ilo saada kerrankin joku lääke, josta ei aiheudu suurempia lisäkipuja.

Olen viime päivinä mietiskellyt paljon. Asiat loksahtelevat tajuntaan ja alan (nyt vasta) hiljalleen ymmärtämään, mitä me nyt eletään läpi. Tiinalla on ihan oikeasti syöpä. Syöpä on hengenvaarallinen tauti, johon Tiina olisi hyvin pian kuollut ilman hoitoa. Me meinattiin menettää rakas Tinttaraisemme. Meillä on ollut onnea nyt niin monessa suhteessa ja en edes osaa kuvailla, kuinka kiitollinen olen! Olen nähnyt, kuullut ja lukenut kohtaloista, joista en koskaan olisi voinut tietää mitään ilman, että olisin tullut osaksi tätä pientä syöpälapsiperheiden porukkaa. Tietysti satunnaisia juttuja olin lukenut aiemmin elämän varrella, mutta nyt tunnen näitä vanhempia henkilökohtaisesti, jotka ovat juurikin niin samassa veneessä. me ollaan kuin yksi iso porukka. Niin samassa, mutta niin eri tilanteessa kuitenkin. Osan lapsilla hoidot ovat loppusuoralla, cvk on onnellisesti poistettu ja osa käy jo kontrollikäynneillä seurannassa. Osan hoidot ovat kesken, kuten meillä. Osalla ennuste on hyvä ja osalla on tilanne, jossa kaikki on yhtä kysymysmerkkiä. Jotkut pienokaiset taistelevat hengestään juuri nyt. Ajatella; NYT. Tällä hetkellä. Kun minä saan istua sängyllämme ja kirjoittaa blogia lapseni nukkuessa viereisessä huoneessa. Mutta monet taistelevat. Makaavat sairaalasängyissään, väsynyt vanhempi vierellä, tippatelineessä ihan liian monta pussia. Kalpeat kasvot, jäytävät kivut ja pelot. Kuinka käy? Selviämmekö? Vieläkö lapseni jaksaa? Äärettömän surullista ja niin epäreilua. Ei kenenkään vanhemman tarvitsisi joutua kokemaan sitä tuskaa, kun joutuu vain seuraamaan asioiden etenemistä voimatta niihin itse mitenkään vaikuttaa. Luulen, että se on ehkä avuttomuuden syvin olemus. Kun et kertakaikkiaan voi mitään. Se tunne musertaa ja riipii rikki. Sitä ei voi kunnolla edes kuvailla.

On jotenkin järisyttävää miettiä, että vaikka asiat on hyvällä mallilla, mitä vain voi sattua. Komplikaatioita tulee, pahoja infektioita ja muita vaaroja. Maailmassa on paljon viruksia ja bakteereja. Oikeastaan ikinä ei voi täysin rauhallisin mielin olla. Liikaa ei saa, eikä voi miettiä, koska menettää varmasti järkensä. Pitää vain hengittää syvään ja jotenkin suoriutua tästä kaikesta pää kylmänä. Vaaroja on ympärillä, mutta me emme niitä osaksemme saa. Piste. ..Miksenhän vakuuttunut, eikä olo helpottanut kuitenkaan? Valitettavasti nämä ei ole täysin tahdon asioita. Joskus onni on huono, mutta onneksi se voi olla hyväkin. Oliskohan meidän aika saada yksi onnellinen loppu elämänjanallemme? 

Tiina tänään osastolla odottelemassa kotiinlähtölupaa. Kädessä höyhen, jolla hipsuteltiin poskia. <3