Reaktioita ja yllätyskirje

Niin hassustihan siinä kävi, että Sinja on osastolla 62 suoraan Tiinan alapuolella. Isosisko nukkuu siis "yläsängyssä", niin kuin kuuluu. Vähän erikoisempi kerrossänky-järjestely tällainen. Vanhemmat, kun nukkuvat kotona ja lapset sairaalassa. Sinjalle pidetään nyt sairaalan unikoulua. Labrat oli hällä hyvät ja lääkärin kans on keskusteltu.

Tyttöjen huoneet tekstien kohdalla. Hyvin kuulu koputukset ylhäältä alas, ku testattiin!

Mutta mitäs kuuluu Tinttaraiselle? Kerronko ensin hyvät vai huonot? No, alotetaan hyvillä. Ihon ruvet on aika hyvin parantunu ja silmä ei lupsota niin pahasti. Sitten ne huonot.. Tiinalla on nyt tullu runsaasti allergisia reaktioita; hurjaa kutinaa, nokkosihottumaa ja kirvelyä. Iho on ollu todella, todella kipeä. Pahimmissa tilanteissa tyttö on vaan kiljunu ja huitonu, potkinu tuskissaan, kun reaktiot on ollu niin hurjat. Koholla olevia nyrkin kokosia ihoalueita vieri vieressä pitkin koko tyttöä. Otin tänään kuvan, ku kutina oli jo helpottanu, mutta läikät vielä kasvoissa oli.

Tiina ei enää saa tuota peg asp -pistosta (en muista, olikohan joku kasvutekijäpistos, vai mikä, mutta jokin perus syöpälääkityksen osanen) vaan sen tilalle on etsitty korvaava lääke. Tän tason reaktiot on aika harvinaisia, mutta mahdollisia. Kuvassa iho ei ole edes pahimmillaan. Kieltämättä kauhistuttaa jättää lapsi sairaalaan, kun tuommosia tulee. Onneksi siellä on tunnolliset ja hyvät hoitajat ja Tiinan tilaa seurataan!

Ja tosiaan, Tiinalla alutettiin se Flagyl-kuuri kymmeneksi päiväksi. Se on se kurja "kakkan makuinen" ruiskullinen aina kolmesti päivässä ripulin vuoksi. Tiina itseasiassa yllätti meidät eilen illalla, kun sanoi, että "Minä otan sen kakkan makuisen IHAN itse! Anna minulle se!" jonka jälkeen otti ruiskun, imaisi siitä lääkkeen kerralla, nielaisi ja hymyili leveästi. Me suut ammollaan tuijotettiin tuota reippauden perikuvaa ja annettiin kunnon taputukset urheudesta. <3 Lääke on mennyt nyt samalla tyylillä, mikä on ihan huippujuttu! 

Tiinan tulehdusarvo oli toissapäivänä 18, eilen 11 ja tänään sitä ei oltu mitattu. Laskee, se on tärkeintä. Tänään annettiin taas punasoluja, joten kotiin ei päässyt edes käymään, mikä toisaalta ei harmittanut, koska olimme koko perhe sairaalassa. Minä olin Sinjan kanssa ja Jouni Tiinan kanssa. Huomenna taas toisinpäin. Kerroinkin Tiinalle, että minä tulen taas vuorostani, niin Tiina sanoi, että "Äiti. Tuothan minulle yllätyksen? Yksi Kindermuna riittää. Niin sitten niitä on toisellekkin päivälle." Välillä jään miettimään, mitä ihmettä minä oon tässä elämässä tehny, että oon saanu itselleni näin ihanan Tinttaran?

Ei ole montaa päivää, kun olin hyvin, hyvin väsyneenä Tiinan kanssa osastolla ja takana oli mulla ainoastaan kahden tunnin unet. Olin nukkunut viisi tuntia kahdessa yössä ja olo oli järkyttävä. Nousin patjalta osaston huoneen lattialta ylös ja yhtäkkiä alkoi hurjana oksettamaan ja pyörryttämään. En ollu muistanu edes juoda, joten olo oli kyllä jotain, mitä ei edes kuvailla osaa. Hoitaja tuli Tiinan seuraksi ja itse hoipertelin vanhempien keittiöön ottamaan vettä ja istuin alas. Olo oli niin kertakaikkisen kamala, että kyyneleet tuli väkisin ja luikin nopeasti vessaan ja purskahdin itkuun. Koko meidän tilanne tuntui siinä hetkessä edelleen niin uskomattoman kamalalle, etten vaan kestäny enää. Unettomuus, väsymys, pelko ja ahdistus musersi mut siihen paikkaan. Itkin hetken äänetöntä itkua ja kasasin itseni, pyyhin silmäni ja odotin, ettei kyyneleitä enää tule. Vein mukini pois ja kävelin käytävän päähän huoneeseemme. Tiina kääntyi heti katsomaan ja hänen kulmansa kurtistuivat huolesta. "Äiti, miksi sinä itket?" Kerroin, etten minä enää itke, että itkin äskettäin ihan vähän, kun on vähän väsynyt olo. Väsyneenä itkettää välillä. Hävetti, kun hoitajakin oli siinä. Jotenkin tuo niin vilpitön ja huolestunut kysymys sai mut purskahtamaan uuteen itkuun ja pyytelin siinä anteeksi. "Anteeksi. oon vaan niin kamalan väsynyt. Anteeksi.." Hoitajan ilme oliymmärtäväinen, mutta toisaalta sellainen, ettei hän osannut sanoa juuri mitään. Mutta Tiinalla oli heti minulle sanotavaa; "Älä äiti itke. Nuku äiti sitten yöllä. Sun pitää vaan nukkua. Mennään pian tuonne ulos ja istutaan siellä, niin sulle tulee taas iloinen mieli! Sitten sua taas naurattaa." Siinä vaiheessa kyyneleet valuivat ohi hymyilevien ja ylpeiden äidin kasvojen. Noin hujan empaattinen ja kiltti tyttö meillä on. Ajattelee aina, kuinka joku saadaan iloiseksi. Hoitajakin oli yhtä hymyä. Miten ihana tuo lapsi onkaan! Hyvin harvassa on kerrat, kun on nähnyt minun itkevän ja noin osasi ajatella.

Kun tuolloin lähdimme osastolta kotiin, niin istuimmekin sisäänkäynnin edessä penkillä. Aurinko paistoi ja suojelin Tiinan kasvoja pitämällä häntä sylissäni kasvot itseäni päin. Ja otin kuvan, josta välittyy suunnaton tunne omiin silmiini. Kerroin hänen olleen oikeassa, että todellakin äidin olo on nyt parempi. Kyllä Tiina tiesi juuri oikean tavan!

Tänään postiluukusta oli tipahtanut suuri yllätyskirje! Muhun otti facebookin kautta yhteyttä useampikin ihminen, jotka kertoivat vinkanneen tästä blogista Antti Tuiskun suuntaan ja yksi yhteyttä ottanut nainen kertoi, että levy-ystiö oli pyytänyt meidän osoitetta. Ja tänään se sitten saapui! Kuva puhukoon puolestaan. <3 Nään jo Tiinan ilmeen, mikä se huomenna tulee olemaan, kun kortti hänelle annetaan. :D

KIITOS ANTTI TUISKU! <3

Tässä vielä kuva uusista hiuksista, kun lupasin. Tiinan mielestä parasta oli "Pinkie Pien värinen osa", eli onnistunut tulos kaikinpuolin myös hänen mielestään. :)