8. huhtikuuta 2017

Muuttolaatikoiden keskellä

Kevät se etenee hurjaa vauhtia ja ollaan jo aivan pääsiäisen kynnyksellä. Sotkuisen ja sekaisen keittiönpöydän päällä keikkuu ylinnä rottinkikori, joka pitää sisällään useampaa lakupatukkaa ja virpojan palkkaa. Soikohan huomenna ovikello? Terveeks, tulevaks vuodeks. Mieluusti, kiitos! Jos ei kukaan käy, virvon vaikka itse. Kaikki keinot käyttöön, tietty.

Tosiaan, sotkuista on. Sekavaa, kaaosta ja kaikkea mahdollista. Kirppispöydän pitämistä, kaappien läpikäyntiä, pakkaamista. Pahvilaatikoiden epätoivoista haalimista. Sentin venyttämistä, budjetointia. Hiukan karmivaa tämä huono onni tällä hetkellä rahan suhteen. Jännitetään ihan tosissaan, mitä seuraavaksi. Ensin kävin hammaslääkärissä kovan kivun vuoksi ja hammas revittiin. Parantuminen kävi verkkaisesti, eikä siinä mitään. Sitä laskua tässä vain kauhulla odotan. Samaan syssyyn auto piti huollattaa katsastuksen lisäksi. Kuukausi oli armonaikaa. Pakollinen paha, auto on kuitenkin 100% pakollinen tässä tilanteessa. Jotta ei liian helpolla olis päästy, niin Jounin silmälasit kirjaimellisesti hajosi. Onneksi yhdessä liikkeessä oli puoleen hintaan sekä kehykset, että linssit, mutta kertyy näistä silti lähes 800e ylimääräisiä kuluja yhteen syssyyn. Onneksi maksettu on jo hammaslääkärilaskua vaille kaikki, että nyt kärsitään vain jälkivaikutuksista. Pitää olla luova ja keksiä monennäköstä. Nämä onki meille tuttuja takapakkeja, näistä selvitään. Nämä aina kerääntyy yhteen syssyyn. Mutta kiristäähän se pantaa pään ympärillä, kun tilanne on muutenkin tosi tiukka. Hoen vain päässä, että ohimenevää tämä kaikki on. Kyllä tämä tästä. On me isompienki kriisien keskellä oltu ja niistäkin selvitty!

Kirjoittamisesta olen pitänyt taukoa, kun ollaan kovasti jo muuttojuttuja tehty eteenpäin. Illat käytetään lähinnä tavaroiden pakkailuun ja kirppispöydän tavaroiden hinnoitteluun. Facebookissa paikallinen avustysryhmä keräsi entisen kodittoman henkilön uuteen vuokra-asuntoon tavaroita ja oli ilo saada lahjoittaa erilaisia kivoja tavaroita ja astioita! Pompin iloisella mielellä kaapilta toiselle ja pakkasin tavaroita, jotka tuntuivat sopivilta ja tarpeellisilta. Siitä tulee yksinkertaisesti niin hyvä mieli, kun tietää tavaroiden menevän oikeaan paikkaan avuksi! Kuka vaan meistä voi olla joskus avun tarpeessa ja useimmilta meistä löytyy jotain eteenpäin annettavaa. :) Meillä on esimerkiksi useampia täkkejä ja tyynyjä, joten valkkasin kassiin uuden raikkaan täkin, tyynyn ja muutamat pussilakanasetit sekä pyyhkeen. Varmasti tuntuu kivalta saada raikkaita petivaatteita ja kivoja tavaroita, kun elänyt kadulla tai toisten nurkissa vailla ihan omaa kotia. Hometalo-episodin jälkeen me saimme itse myös joitain lahjoituksia ja ne oli hurjan tärkeitä ja korvaamattomia. Silloin nuita täkkejä ja vastaavia tuli hommattua vähän enemmän ja nyt oli kiva, kun pystyi ilahduttamaan. Jos ei ihan tällä tavoin halua auttaa, niin onneksi on esim Brother Christmas, jonka avulla apu varmasti menee perille. Rahallisesti ei meillä ole mahdollista auttaa, mutta onneksi tavaroilla pystyi tässä tilanteessa osallistumaan. Jokaiselle löytynee sopiva väylä, jos kokee halua auttaa. :)

Mutta mitäs meidän Tiina Tinttaralle kuuluu? Pääosin ihan hyvää. Vointi on hyvä ja ruokahalukin pääosin loistava. Nyt kuluneella viikolla Tiina kävi kortisoni-rasituksessa, eli tiistaina aamulla jätettiin aamulääke ottamatta ja tyttö läksi Jounin kanssa osastolle. Molemmilla rasituskerroilla Jouni on ollut paikalla, joten ihan tarkkaa kulkua en osaa selittää. Verikokeita otetaan parin tunnin sisään useita ja yhdessä välissä annetaan jokin lääke, jolla on oma merkityksensä. No, joka tapauksessa, tulos oli edelleen heikko. Tiinan keho ei siis omasta takaa "osaa valmistaa" tätä tarvittavaa ainetta, joten lääkitystä jatketaan. Keho on toipumassa, eikä ihme, ettei vielä tuotanto ole käynnistynyt. vaikka kyllä se vähän huolettaa minua itseäni, mutten anna sille ajatukselle isompaa tilaa. Uskomme ja toivomme, että tämä(kin) asia korjaantuu ajan kanssa. Vähän isompaa huolta (tämäkin vain minulle) aiheutti Tiinan matalahkot veriarvot. Hemoglobiini oli kohtalainen, mutta jostain syystä valkosolujen "taisteluhippuset" oli juuri ja juuri alarajalla. Neurofiilit vain 0,5 siis. Jos olisi yhtään vähemmän, ylläpitolääkitystä vähennettäisiin. Nämä arvot toki elävät omaa elämäänsä, mutta kun lisäksi trombosyytit (verihiutaleet) oli vain reilu 120, niin kieltämättä kummastutti. Sytostaattien jälkimainingeissakin ne oli jo hyvää vauhtia lähemmäs toistasataa, mutta jostain syystä nyt ne oli noin matalat. vertailuksi, Tiinalla ei ole tainnut olla noin matalina nuo sitten viime marras-joulukuun jälkeen, jonka jälkeen ne on pysyneet 270-400 paikkeilla. Infektioiden aikana elimistö "syö" sekä punasoluja (hemoglobiini) että näitä verihiutaleita. Siksi niitä välillä joudutaan tankkaamaan luovutetuilla soluilla, varsinkin hoitojen rankan alun aikana. Yleensä näiden arvojen matalaksi laskeminen siis viittaa joko alkavaan infektioon tai sitten se on seurausta sytostaateista. Viimeisimmän sytostaatin jälkeen arvot kuitenki ehti nousta, joten vähän meinaa pelko pyrkiä pintaan, mutta toistaiseksi kaikki on hyvin. Nuista verikokeista on nyt neljä päivää ja kaikki on hienosti ainakin juuri nyt. Siitä faktasta pidetään kiinni.

Muutto siis tosiaan lähestyy kovaa vauhtia. Samalla innostus ja ilo kasvaa; me päästään kotiin. <3 Parikymmentä yötä ja sitten ollaan h-hetkessä aikalailla. Oulussa asumista ehtii kertyä siis yhdeksän kuukautta ja täytyy sanoa, että tuskin olisimme jaksaneet yhtään enempää. Tietysti, jos tilanne olisi toinen, mutta nyt sairaalakäyntien harventuessa yhteen kertaan kuukaudessa on ihan sama, kulkeeko sen 130km matkan vai asuuko vieressä, jos 80% arjesta kuluu kotona kuitenkin. On jotenkin ihanaa irtaannuttaa Oulu osaksi vain sairaalareissuja, kun nyt tuntuu, että elämme yhtä sairaalakuplaa, vaikka olemmekin "kotona" suurimman osan ajasta. Onhan Oulussa tietysti ison kaupungin kivat puolet, mutta mitä iloa niistä on, kun emme niistä pääse nauttimaan? Tietysti ensi syksynä pääsisimme, jos kaikki menee hyvin, mutta me halutaan just nyt, tähän hetkeen, heti jotain muuta, kivaa ja erilaista. Uusi asunto on rivitalossa, jossa on iso piha, joka tarjoaa erilailla mahdollisuuksia tulevana kesänä. Täällä kerrostalossa tilanne on ihan eri. Tässä kun ei valitettavasti ole varsinaista leikkipihaa tai edes nurmikkoa koko pihalla. Ajatus rivitalon tuomista muistakin eduista lämmittää mieltä. Yksityisyys paranee, asunto on vieläpä päädyssä. Pihalle voi kesällä värkätä teltan majaksi tai vaikkapa tramboliinin. Tramboliinin meillä ei tosin taida olla varaa, mutta on kiva ajatus, että sellaisen voi joskus hankkia, koska se on mahdollista. :D Pihassa on lisäksi grillikota vapaassa käytössä ja infektioiden suhteen on tosi kiva, kun asuntoon on oma ovi, eikä kulkeminen ole samanlaista, kuin kerrostalossa. Kaikki tällaiset pienet jutut lievittävät hiukan stressiä ja tuovat iloa. Pienistä puroista kasvaa iso joki. Ja lopulta iso, onnellinen meri. Merta kohti siis!

Oikeastaan sen kummempia kuulumisia mulla ei olekaan tällä hetkellä. Lähinnä muuttohöpötystä ja haaveilua. Josko nuo raha-asiat taas sutviutuu ajan kanssa. Tasapainoiluahan tämä on kokonaisuutena, joka päivä. Tasapainoilusta tulikin mieleen, että seuraavalla osastokäynnillä (18.4) pitää ottaa puheeksi Tiinan kävely. tyttö kyllä kävelee, lujaakin, mutta voimakkaasti kantapäillään. En tiedä, onko ihan tavallinen "välivaihe" vai mitä pitäisi tehdä. Olisiko tietynlaiset kengät sisäkäyttöön paikallaan vai mitä voisimme tehdä auttaaksemme. Ehkä lääkärillä on jokin ajatus tai sitten voisimme puhua fysioterapeutin kanssa. Nämä on onneksi kuitenkin pikkujuttuja ja meillä on vahva luotto tulevaan. Tärkeintä on nyt se, että Tiina toipuu. Että Tiinan pienen kehon joka osanen, hippunen, joka sitä osana on, toipuu. Jos ei palaa entiselleen, niin ainakin paranee niin, että voimme katsoa eteenpäin luottavaisina. Minä äitinä venyn vaikka kuuhun ja takaisin. Ihan mitä vain. 

Lapseni vuoksi mitä vain.



 Pahvilaatikosta on moneksi!


 Kovin on vaaleankuparit hiukset molemmilla. Tiinalla suora, Sinjalla kihara. :)


Miku ja Leevi. <3



P.s. Toivottavasti blogin hiukan uusittu ulkoasu miellyttää silmää. Saa antaa halutessaan palautetta, onko luettavuus hyvä. :)

7 kommenttia:

  1. "Raha ei ole vain rahaa" kyllä se siitä💕. Kun saatte muuton reeraan ja kaikki pysyy terveinä ja rahaa on elettäväksi niin elämä hymyilee💕
    Tsemppiä

    VastaaPoista
  2. Onpa tiinalla kovasti kasvanut jo tukka :)😍

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa Ylivieskaan!
    Tsemppiä ja voimia muuttoon :)

    T. Maija

    VastaaPoista
  4. Toivon teille kaikkea hyvää! Paljon jaksamista ja sylikaupalla auringon säteitä. Unelmia, jotka vielä toteutuu. :) -maku-

    VastaaPoista