21. marraskuuta 2018

Aalloilla

En ole jaksanut taaskaan kirjoittaa kuukausiin. Olemme lipuneet laineiden mukana koko syksyn. Aina aallonpohjasta kohti hetkellistä aallonharjaa ja helpotusta, kunnes elämä on vienyt vinhaa vauhtia meitä pohjaa kohti. Ompa käyty ihan pinnankin alla, mutta lopulta edes päänsä on saanut vedenpinnan yläpuolelle. Kuka näitä aaltoja nostattaa?

Tiina on sairastanut koko ajan. On ollut kovaa flunssaa, enterorokkoa, virustauteja ja pahimpana mononukleoosi, jonka jälkimainingeissa mennään edelleen. Kuumetta oli yhteensä viiden viikon ajan. Ensimmäiset 3vk oli yhtäjaksoista kovaa kuumetta, mutta sitten tauti alkoi hellittää. Yli 2vk Tiina oli 39-40,4 asteen kuumeessa. Leukemian lääkityskin ajettiin alas. Pieni keho oli kovilla. Sairaalareissuilta ei ole vältytty ja osastollakin on käyty mutka. Onneksi rokko oli entero, eikä vesirokko. Nyt irtoavat sitten kynnet, mikä oli täysin uusi tieto ja kokemus. Kaikkea se entero näin parin kk jälkeenkin aiheuttaa.

Haastavaa tämä puhelimella päivittäminen, mutta pöytäkone on taas rikki. On tehnyt mieli jo niin kauan kirjoittaa, joten en enää jaksanut odottaa. Täällä naputtelen pimeässä huoneessa. Yläkerrasta kuuluu askelia, mutta meillä on täysi hiljaisuus. Muutimme edullisempaan asuntoon viikko sitten. Luhtitaloon, oikein nättiin ja kivaan asuntoon. Ehkä ensi vuonna voisi yrittää hiukan säästää. Kaikki riippuu toki kaikesta.

Tyttöjen hoito vanhassa hoitopaikassa loppui vasta aivan yllättäen. Oli tosi surullista, kun asiat menivät näin. Influenssarokotushan on jokaisen henk.koht. asia, mutta valitettavasti Tiinaa ei mielellään rokottamaton hoitaja voi hoitaa. Siinä sitten peräännyttiin, jälleen väistettiin pakon edessä ja nyt olen tyttöjen kanssa sitten kotona. Toivottavasti uusi hoitopaikka pian löytyisi, niin voisin itsekin poistua kotoa. Näiden vuosien jälkeen kaipaan jo kodin ulkopuolista toimintaa. Elämä on ollut tätä samaa niin kauan. Pelkoa, ahdistusta ja turvattomuutta. Koskaan ei huomisesta tiedä.

Mietin tätä läpikäytyä, pian 2,5 vuoden matkaa. Sen koukeroita, yllätyksiä ja käänteitä. Mitä kaikkea se on opettanut, saanut huomaamaan ja oivaltamaan. Kuka on vierellä kulkenut, kuka lähtenyt eri suuntaan elämästämme. Kaiken tämän olemme kestäneet. Murtuneet, yhteen jälleen hitsautuneet ja taas särkyneet. Liiman päälle on sivelty uutta liimaa, uskoa, rakkautta ja toivoakin. Pelko on repinyt, mutta eheydytty on lopulta. Me vanhemmat olemme tämän jaksaneet. Pikkusisarkin on saatu pidettyä pinnalla halauksin, sanoin ja suukoin. Perusteellista asioiden selittämistä ja ikätasoista keskustelua. Niin labrapäivät, sairaalareissut ja lääkkeet on saatu kuin taiottua normasleiksi. Pieni lapsi ei kyseenalaista, epäile tai arvostele. "Siskoa pistetään, sisko ei aina syö, siskon jalkoihin tekee pipiä. Sitten otetaan pamol f ja pian Tiinan olo helpottaa" tietää pikkusisko. Kun pistäminen sattuu, Tiina panikoi, huutaa ja itkee sydänpohjiaan myöten padottua pelkoa, tulee Sinja viereen ja silittää liian hoikkaa siskon jalkaa. "Älä pelkää, kohta helpottaa. Hyvä Tiina. Oot reipas!" sanoo tomera kolme vuotias pikkutyttö ja äiti saa jälleen ihmetellä. Ja niellä kyyneleitä. Noin pieni, noin reipas. Millainen perhe me ollaankaan.

"Mun täytyy käydä lääkärissä, että en tuu uudestaan kipeäksi" sanoo Tiina yllättäen sohvalla istuessaan. Ilme on vakava, viisas ja päättäväinen. Nyökkään ja hymyilen. "Sitte mun ei tarvi enää syödä lääkkeitä ja ottaa cvk:ta! Se paha pöpö ei tuu takaisin!" sanoo Tiina iloisena, mutta näen syvemmälle. Silmien takana häilyy pelko. Epävarmuuden peikko. Niin usein on saanut olla kotona ja yhtäkkiä korkea kuume on ajanut koko porukan Ouluun. Aina se pelko kanyylinlaitosta on läsnä. Mitä jos joutuukin leikkaussaliin? Tai käsivarteen pistetään? Entä jos äiti taas itkee? Siirryn sohvalle, halaan ja kerron, ettei meillä ole hätää. Se pöpö on pois, kun lääkkeitä on syöty. Pian lääkkeet lopetetaan ja sitten pidetään juhlat! "Hii! Hih hih jeejee! Ja syyään kakkua!" hihkuu helpottunut lapsi ja huokaisee lopuksi onnellisena. Jälleen kerran käyty keskestelu kevensi oloa. Tuntuu kivalle kuulla kaikki aina välillä uudestaan. Ettei mikään vain ole päässyt varkain muuttumaan.

Olohuoneeseen lankeaa auringonvalo lämpimänä hehkuna. Ikkunassa roikkuva kristalli heijastaa kymmeniä, kimaltavia pilkkuja seiniin, lattiaan ja niistä innostuneisiin lapsiin. Tytöt pomppivat, yrittävät pyydystää valossa leijailevaa pölyä. Sinjan korvapuustista tahmainen sormenpää tökkii kimaltavia heijastuksia. Sateenkaaren värisiä ja kauniita. "Nää on taikaa! Laita kristalli tanssimaan!" pyytää lapsi silmät säihkyen. Laitan kristallin liikkumaan ja riemukkaat kiljahdukset alkavat. Tekee mieli pyytää hiljaisempaa ääntä, mutten henno. Juon vain kahviani ja mietin, kuinka pieni voikaan olla suurta. Kuinka paljon iloa lapsi pystyy näkemään! Pienistä pisaroista kasvaa päivän mittaan ilojen meri.

Tiina on kyykyssä ja katselee lattialla olevia kyniä. Sinja siirtyy lattialle vatsalleen ja alkaa värittää kuvaa. Tiina keinuu kyykyssä, on mietteliäs. Katson kaarevaa selkää, paidan läpi näkyviä selkänikamia ja lapaluita. Havahdun Tiinan kysymyksiin. "Äiti, mitä sinä mietit? Mitä tulee, kun sekoittaa ruskeaa ja vihreää väriä?" Väistän ensimmäisen kysymyksen ovelasti ja vastaan vain, että "ehkä hiukan tummempaa ja kylmempää ruskeaa". Vastaus oli riittävä ja tyttö siirtyy siskonsa viereen värittämään.

Tiinan viimeinen sytostaattipilleri vilahtaa kurkusta alas 23.12, eli vain kuukauden päästä. Jotain tuolle päivälle aion suunnitella. Se on niin ainutlaatuinen. Päivä nro 913, jos oikein laskin. Sen jälkeen voimme aloittaa päivästä numero yksi. Sitä päivää me odotamme vielä kuukauden. Niin lähellä, niin lähellä..


















Välissä on muutama maalattu lautanen. Ostin värit ja pensselit. Aloin kokeilla ja hullaannuin täysin. Ihanaa hommaa! Rentouttavaa ja mukavaa. Niinpä pidän itse itselleni taideterapiaa.

Mukavaa joulunodotusta!

6 kommenttia:

  1. Upeita tauluja, kertakaikkiaan! Olet taitava! Voimia arjenpyöritykseen!

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniita tauluja👍...En ihmettele ettet aina jaksa kirjoittaa tänne. Voimia koko teidän perheelle. Olette minun ajatuksissa usein vaikka en teitä tunne muuten kuin tämän blogin kautta😍

    VastaaPoista
  3. Mää toivon teille kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista
  4. Olipa mukava tavata joulumyyjäisissä!
    Nuo sinun taulut on niin upeita! Niitä kun saisi postikorteiksi painettuna niin voisi jakaa niillä iloa ympäriinsä :)
    Tai sinun tekemäsi satukirja olis mahtava! Kun sulta löytyy sekä kirjoittamisen, että kuvien tekemisen taito.
    Ihanaa joulun odotusta ja 23.12 alkavaa juhlaanne! 😊
    Terveisin Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satukirja olisi kyllä unelma. Kirja ylipäätään on se ykkösunelma. Ehkä joskus vielä! Oli tosi kiva törmätä, oikein ikävä jäi heti. Onneksi on meidän perheessä nykyisin upea Pedro-poro. :D oot supertaitava käsitöissä! Meillä pitäs perustaa Maija ja Tanjan käsityö- ja taidepaja. 😘

      Poista
  5. Hyvää ja Onnellista joulua teidän koko perheelle! 💖
    t Tea

    VastaaPoista